Elokuvahulluutta

Viime vuoden lopulla sain erään obsession päätökseen. Olen pitkään metsästänyt George A. Romeron Night of the Living Dead elokuvan alkuperäistä leikkausta joka syöpyi lähtemättömästi mieleeni pojankloppina. Olen tavoitellut sitä samaa fiilistä joka tuosta elokuvasta aikanaan lähti, sen esittämää maailmaa jossa maailmanjärjestys on päälaellaan, luonnonlait kumollaan ja kaikki peruuttamattomasti muuttunut.
Katsomalla arviolta ehkä 40-50 zombielokuvaa olen yrittänyt tavoitella tuota tunnetta, nappaamalla annoksen viimeisintä efektitykitystä, kyynisiä brittileffoja, huumorizombeja, punkrockzombeja, tuhnuisia amatöörituotantoja, erityisen raakoja italopätkiä, natsizombeja, vedenalaisia natsizombeja, irkkuzombeja, aussizombeja ja jopa japanilaisia viritelmiä.

Romeroa edeltäneitä zombileffojen genren edustajia on ollut ehkä eniten ilo tutkailla, helminä mainittakoon vuoden 1964 Vincent Pricen tähdittämä The Last Man on Earth jonka vampyyrit ovat oikeastaan kuin zombeja joka modernin zombifilmin ensimmäisenä edustajana myös kyseenalaistaa genren myöhemmin vakiintuneet perusolettamukset tavalla jossa on yhä munaa ja vuoden 1966 The Plague of the Zombies jonka zombit ovat perinteisempiä voodoolla alistettuja orjia mutta filmi ihan ehdan 60-lukulainen Hammer tuotanto.

Romeron pari seuraavaa jatko-osaa ja mestarimaskeeraaja ja Vietnamin sodan veteraanin Tom Savinin vuoden 1990 feministisempi uudelleentehty versio ovat vastanneet parhaiten tuohon tarpeeseen kokea tuo sama katsomiselämys uudelleen.

Kaikki versiot DVD:llä tai VHS:nä jotka olen aikaisemmin löytänyt Night of the Living Deadista ovat harmillisesti olleet eri painoksia syystäkin pahamaineisesta Night of the Living Dead: 30th Anniversary Editionista. Tuo vuonna 1999 kuvatulla ylimääräisellä materiaalilla turmeltu versio poistaa joitakin kohtauksia ja lisää tilalle aivan turhaa alkuperäiseen kuulumatonta materiaalia jota Romero ei olisi varmaan ikimaailmassa leffaansa tunkenut. Kaikkein ärsyttävimpänä asennemetallibändin basistin näköisen saarnamiehen joka hölisee tyhjänpäiväistä roskaa tuskastuttavan pitkän tovin jos toisenkin, epäilen olisiko 60-luvun punaniskavyöhykkeen peräkylillä Anton LaVeyn näköinen jätkä voinut toimia pastorina.

Materialistinen ilo oli melkoinen kun löysin brittiläisen blu-rayn jossa Night of the Living Dead oli sellaisena kuin sen muistankin juuri sillä oikealla leikkauksella. Hillitysti näytelty draama, pystyvät näyttelijät ja mahdollinen yhteiskunnallinen sanoma perinteisten valtarakenteiden muuttumisesta kriisin alla. Selviytyjien keskinäisten kahnausten asetelma ei voi olla sattumaa kansalaisoikeusliikkeen ravisuttamassa maassa vuonna 1968 kuvatussa elokuvassa.

Kunnon keräilijän tavoin pakkomielteisen vimman kohteita on aina lisää, tällä hetkellä olen kärvistellyt ja väkkäröinyt Ken Russellin vuoden 1988 filmin The Lair of the White Worm kanssa, se on pakko saada, mutta mistä? Viime vuoden lopulla kuolleen brittiläisen ohjaajasuuruuden vähemmän tunnettu elokuva josta jokainen nähty kuva tai luettu arvostelu kiihottaa halua nähdä se niin paljon että ei ole väliä olisiko se aivan mahtava vai susihuono, olen näiden obsessioiden kanssa jo valmiiksi hyvän maun tuolla puolen.