Sekalaisia havaintoja

Vankityrmiä & Louhikäärmeitä

2012-01-13T10:52:00.003+02:00

Olen viime aikoina aloitellut roolipelien suhteen aktiivisempaa ajanjaksoa, olen pitkästä aikaa ilmoittautunut pelaajaksi erään ystäväni kampanjaan ja olen itsekin pistämässä pystyyn taas uutta. Mietin että voisin erottaa roolipelaamiseen liittyvän kirjoitteluni omaan blogiinsa ja jättää arjen antisankaruuteen liittyvät tilitykset, muusta populaarikulttuurista vaahtoamisen ja mukamas näppärät oivallukseni tänne.

Roolipelejä käsittelevä blogini löytyy siis täältä:
Vankityrmiä & Louhikäärmeitä

Elokuvahulluutta

2012-01-09T09:22:00.009+02:00

Viime vuoden lopulla sain erään obsession päätökseen. Olen pitkään metsästänyt George A. Romeron Night of the Living Dead elokuvan alkuperäistä leikkausta joka syöpyi lähtemättömästi mieleeni pojankloppina. Olen tavoitellut sitä samaa fiilistä joka tuosta elokuvasta aikanaan lähti, sen esittämää maailmaa jossa maailmanjärjestys on päälaellaan, luonnonlait kumollaan ja kaikki peruuttamattomasti muuttunut.
Katsomalla arviolta ehkä 40-50 zombielokuvaa olen yrittänyt tavoitella tuota tunnetta, nappaamalla annoksen viimeisintä efektitykitystä, kyynisiä brittileffoja, huumorizombeja, punkrockzombeja, tuhnuisia amatöörituotantoja, erityisen raakoja italopätkiä, natsizombeja, vedenalaisia natsizombeja, irkkuzombeja, aussizombeja ja jopa japanilaisia viritelmiä.

Romeroa edeltäneitä zombileffojen genren edustajia on ollut ehkä eniten ilo tutkailla, helminä mainittakoon vuoden 1964 Vincent Pricen tähdittämä The Last Man on Earth jonka vampyyrit ovat oikeastaan kuin zombeja joka modernin zombifilmin ensimmäisenä edustajana myös kyseenalaistaa genren myöhemmin vakiintuneet perusolettamukset tavalla jossa on yhä munaa ja vuoden 1966 The Plague of the Zombies jonka zombit ovat perinteisempiä voodoolla alistettuja orjia mutta filmi ihan ehdan 60-lukulainen Hammer tuotanto.

Romeron pari seuraavaa jatko-osaa ja mestarimaskeeraaja ja Vietnamin sodan veteraanin Tom Savinin vuoden 1990 feministisempi uudelleentehty versio ovat vastanneet parhaiten tuohon tarpeeseen kokea tuo sama katsomiselämys uudelleen.

Kaikki versiot DVD:llä tai VHS:nä jotka olen aikaisemmin löytänyt Night of the Living Deadista ovat harmillisesti olleet eri painoksia syystäkin pahamaineisesta Night of the Living Dead: 30th Anniversary Editionista. Tuo vuonna 1999 kuvatulla ylimääräisellä materiaalilla turmeltu versio poistaa joitakin kohtauksia ja lisää tilalle aivan turhaa alkuperäiseen kuulumatonta materiaalia jota Romero ei olisi varmaan ikimaailmassa leffaansa tunkenut. Kaikkein ärsyttävimpänä asennemetallibändin basistin näköisen saarnamiehen joka hölisee tyhjänpäiväistä roskaa tuskastuttavan pitkän tovin jos toisenkin, epäilen olisiko 60-luvun punaniskavyöhykkeen peräkylillä Anton LaVeyn näköinen jätkä voinut toimia pastorina.

Materialistinen ilo oli melkoinen kun löysin brittiläisen blu-rayn jossa Night of the Living Dead oli sellaisena kuin sen muistankin juuri sillä oikealla leikkauksella. Hillitysti näytelty draama, pystyvät näyttelijät ja mahdollinen yhteiskunnallinen sanoma perinteisten valtarakenteiden muuttumisesta kriisin alla. Selviytyjien keskinäisten kahnausten asetelma ei voi olla sattumaa kansalaisoikeusliikkeen ravisuttamassa maassa vuonna 1968 kuvatussa elokuvassa.

Kunnon keräilijän tavoin pakkomielteisen vimman kohteita on aina lisää, tällä hetkellä olen kärvistellyt ja väkkäröinyt Ken Russellin vuoden 1988 filmin The Lair of the White Worm kanssa, se on pakko saada, mutta mistä? Viime vuoden lopulla kuolleen brittiläisen ohjaajasuuruuden vähemmän tunnettu elokuva josta jokainen nähty kuva tai luettu arvostelu kiihottaa halua nähdä se niin paljon että ei ole väliä olisiko se aivan mahtava vai susihuono, olen näiden obsessioiden kanssa jo valmiiksi hyvän maun tuolla puolen.

Elävää kaupunkikulttuuria

2011-11-19T19:42:00.008+02:00

Tänäkin viikonloppuna on ollut ravintolapäivää jossa ympäri kaupunkia pistetään päiväksi pystyyn tilapäisiä ravintoloita ja Kallion kaupunginosassa on kaupunkifestivaali meneillään. Olen miettinyt näitä julkisia rientoja ja niihin osallistumista mutta niihin on vähän hankala lähteä kiertämään itsekseen.
Olen ihastellut näitä tapahtumia periaatteellisella tasolla siitä syystä että onhan se hienoa että kaupunkiympäristö otetaan tavallaan omaksi mutta en ole koskaan huomannut että se niissä riennoissa esiintyvä kaupunki olisi minun kaupunkini.

Keskikaupungista Kallio tuo Kaurismäkeläisen romantiikan kohde taas on jokseenkin yliarvostettu. Paikallisen ilmapiirin nurja puoli tuntuu kiteytyvän sekopäähän joka toinen toistaan törkeimpiä loukkauksia ja uhkauksia sylkien seurasi minua kerran Helsinginkadun päästä päähän. Toinen ehdottoman Kalliolainen kohtaaminen oli antikvariaatinpitäjä joka suuttui kysyttyäni Wernher von Braunin kirjasta Mars Project hänen ensin udeltuaan etsinkö jotain erityistä kirjaa, von Braun saattoi olla aikamoinen kusipää mutta kyseisen kirjan etsimiseen on muitakin syitä kuin sellaiset jotka saavat ihmiset suunniltaan, esimerkiksi se että kyseinen mies oli Sergei Koroljovin jälkeen varmaan merkittävin yksittäinen rakettitiedemies, jonka ajatuksia Marsin retkikunnista voisi olla kiinnostava lukea. En tiedä mikä siinä on mutta jotenkin tuntuu että koko ajan tuntuu löytyvän ihmisiä jotka kohdatessaan sitä väistämättä rikkoo jonkin kirjoittamattoman tabun joka vahvistaa vierauden tunnetta.

Toisaalta on Kalliossa mukaviakin kohtaamisia, erään toisen divarin kassalla ollut nuori nainen joka tarjosi kahvit tai erään ruokapaikan etiopialainen kokki jonka kanssa tuli juteltua pidempikin tovi koska olin ainoa asiakas joka hänen kunnioittavasta pyynnöstään puhui hänelle suomea muiden viherpiipertävien asiakkaiden alkaessa solkata englantia hänen lausumisensa vähänkin kangerrellessa.

Inception

2011-10-03T12:13:00.006+03:00

Tulin hiljattain hankkineeksi viime vuoden ehkä arvostetuimman tieteiselokuvan, elokuvaan kohdistamiani ennakkoluuloja lievitti noin euron tarjoushinta blu-ray levystä. Inception on todella tämän vuosikymmenen yksi parhaimpia tieteiselokuvan genren edustajia, ihan se nostaa aina pisteitä että aiheena on jokin muu kuin avaruusörkkien lahtaaminen tuikuttimille tai joku hyvän ja pahan eeppinen taistelu sini-ihoisine avaruushaltioineen.

Käsikirjoitukseen on selkeästi nähty vaivaa, näyttelijät ovat hyviä rooleissaan mutta kaikesta tästä huolimatta Inception ei kuitenkaan vakuuttanut, koko juttu tuntui kulkevan kiskoilla kuin vuoristorata, mistä on kyse oli aika selvää viiden minuutin sisällä alusta. Suurelle yleisölle konseptit ja teemat mitä Inception esittelee ovat varmasti tajuntaaräjäyttävän omaperäisiä mutta kenellekään joka on vaikkapa lukenut enemmän kuin yhden Philip K. Dickin kirjan ei ole luvassa yllätyksiä. Tiesin että sama tuttu pettymys oli edessä jota tunsin kun katsoin aikanaan Matrixin joka oli monen mielestä olevinaan jotenkin syvällinen ja tajuntaa laajentava kokemus. Cristopher Nolanin elokuvan ehkä paras anti sen uskomattoman kaunis ulkoasu ja tehosteet jotka näyttävät todella hienoilta teräväpiirtona ja ovat varmasti olleet aivan uskomattomia elokuvateatterissa, muuta tämä elokuva ei minulle valitettavasti tarjonnut.

Valinta kahden roolipelin välillä

2011-09-21T12:28:00.007+03:00

Olen aloittelemassa kevyttä fantasiaroolipelikampanjaa jossa seikkaillaan perinteisessä mielessä, eli ratkotaan ongelmia, päihitetään hirviöitä ja tutkitaan ja etsitään aarteita kryptain uumenista, luolista ja velhoin torneista. Suurin osa pelaamisesta keskittyisi valmiisiin moduuleihin, eli valmiina "purkitettuihin" seikkailuihin jotka olen vuosien varrella kerännyt ja hyväksi havainnut.

Olen miettinyt sääntöjärjestelmiksi joko LotFP Weird Fantasy Role-Playing tai Dungeon Crawl Classics Role Playing Game roolipelejä. Molemmat ovat sääntöjen yksinkertaisen luonteen vuoksi yhtä helposti opittavia kuin Punaboksi D&D. Ottaen huomioon kuinka monia vaihtoehtoja olen käynyt läpi kuin Sisyfos järkäleen kimpussa on vaihtoehtojen rajaaminen kahteen jo saavutus.

LotFPin etuna on se että peli on julkaistu ja sääntökirjat löytyvät minulta, DCC RPG taas on vielä beetatestauksen vaiheessa jonka säännöt taas löytyvät tulosteena kansiossa.

LotFPissa tehdyt hahmot aloittavat minimimäärällä osumapisteitä ja säännöissä on laskennallinen suoja pelaajille ominaisuuksiltaan aivan toivottomilta hahmoilta. Mitään ihmeempää venkoilua ole sääntöpuolella ja kaikki on lähes tuttua kauraa mitä tahansa D&D:n versiota pelanneille.

DCC RPG alkaa taas karsinnalla jossa jokainen pelaaja tekee 2-4 aloitushahmoa tasolta nolla ja jos joku niistä selviää ensimäisen seikkailun koettelemuksista on hän sitten pelaajan ensimmäisen tason hahmo, ominaisuudet mitä heitetään ovat sitten mitä ovat. Säännöt ovat täynnä lisäväriä tuovia kummallisuuksia kuten taulukoita joista heitetään vaikka hahmon tausta, horoskooppi tai yksittäisen loitsun onnistumisen aste ja DCC RPG käyttää osin varsin erikoisia noppia kuten d30 tai d16 joiden saatavuudesta ei tiedä Erkkikään.

Eli valinta sääntöjen mekaniikan puolesta on tuonko pöytään puritaanista käytännönläheisyyttä vai barokkista runsautta ja kummallisuutta?

Pelimateriaali itsessään tulee olemaan mahdollisimman paljon miekka & magia fiktion tyylisiä seikkailuja pikemminkin kuin näitä tyypillisiä "Kaupunkia piinaavat peikot, menkää ja tappakaa ne ruojat luoliinsa." tyylisiä jo moneen kertaan nähtyjä juttuja.

Apinoiden planeetta

2011-09-01T16:11:00.005+03:00

Olen hankkinut kopion tuosta vuoden 1968 tieteiselokuvan klassikosta. Elokuva on varmasti yksi merkittävimpiä genrensä edustajia, viihdyttävä sekä kantaa ottava. Charlton Heston tuo pääosaan eeppistä paatosta juuri oikeassa määrin. Tehosteet eivät ole pääosassa jonka vuoksi filmi on kestänyt aikaa hyvin, eihän kukaan teatterissakaan valita lavastuksen tai puvustuksen epärealistisuudesta. Tärkeitä aiheita käsitellään vertauskuvastossa nykyään varmaan kyynisen naureskelun herättävällä suoruudella mutta se ei haittaa ainakaan minua. Hestonilla on sellaista hohkaavaa intensiteettiä suorituksessaan mitä olen nähnyt vain Saarroksissa sarjan Patrick McGoohanin tai Roots sarjan LeVar Burtonin kasvoilla. Apinoiden planeetassa on varmasti myös elokuvan historian yksi upeimpia lopetuksia.

Omanarvontunnosta

2011-09-01T15:52:00.002+03:00

Jonkin aikaa sitten kohtasin varmaan käytökseltään kamalimpia ihmisiä mitä on ollut epäonni tavata. Heidän jokainen suustaan päästämä lause oli panettelua, mukamas kovinkin nokkela loukkaus tai mitätöivää puhetta paikalla olevasta henkilöstä aivan kuin hän ei olisi paikalla. He säikähtivät hirvittävästi kun jouduin välttämättömyyden pakottamana puuttumaan asiaan ja yksinkertaisesti asiallisesti pyytämään heitä lopettamaan, aivan kuin se että joku sanoo heille vastaan olisi suora hyökkäys.

On ihmisiä joiden pikkusieluista julmuutta en edes pysty ymmärtämään.

Parasta wanhan koulukunnan roolipeliä etsimässä

2011-07-27T09:20:00.010+03:00

Olen pitkään käynyt läpi sillisalaattia erilaisia uusvanhoja vanhan koulukunnan roolipelejä joiden tarkoituksena on ollut palauttaa Dungeons & Dragons tyylinen fantasiaroolipelaaminen juurilleen.

DCC RPG eli Dungeon Crawl Classic role-playing game on Goodman Gamesin vielä julkisessa beetatestauksessa oleva sääntöjärjestelmä jossa on sitä jotakin jota muista on puuttunut, vähän vanhaa mutta myös paljon uutta ilman että pelin luonne muuttuu liikaa. Tässä on vain jotain sellaista joka inspiroi fantasiaseikkailuihin.

DCC RPG

Ammattitaitoisen ja alalla useamman vuoden olleen firman osaaminen näkyy myös pelitestaukseen tarkoitetun PDF-tiedoston ulkonäössä.

Ystävilleni joilla on vaikeuksia kahlata sääntökirjoja läpi niin ainakin yhdelle heistä on yllättävä helpotus urakkaan, Dragon lehden vanhojen pilapiirrosten ystävänä häntä varmasti elähdyttävät sivuille paatoksellisten miekka & magia kuvitusten ja sääntötekstin sekaan asetellut ei niin kauhean vakavat tuherrukset.

Lähetyssaarnaajista

2011-06-07T15:57:00.005+03:00

Olen huomannut että lähes vakioksi erilaisille uskonnollisille ryhmille ja kulteille on muodostunut tekniikka että eräänlaisena syöttinä toimiva yleensä nuori ja kaunis nainen ottaa kontaktia ja pysäyttää, jonka jälkeen näkökentän laidalta väijystä ilmestyy joku jäppinen tai kaksi käännyttämään.

Olen jonkin aikaa kehitellyt teoriaa että nämä saalistajat käyttävät potentiaalisten uhrien tai uusien käännynnäisten etsimiseen jotain kriteerejä, ja ihminen joka vaikuttaa potentiaaliselta saaliilta erottuu niillä tunnusmerkeillä väkijoukosta helposti.

Luulen että ihminen jolla tietyt sosiaaliset tarpeet on tyydytetty ei erotu helpoksi kohteeksi, ja myös tietyllä elämän osa-alueella vaivaava puute näkyy päälle. En ainakaan keksi muuta selitystä sille että nämä ärhäkät rekrytoijat puskevat päälle useimmiten silloin kuin olen niiltä osin pohjalukemissa.

Vappu

2011-04-29T16:28:00.002+03:00

En tiedä oikeastaan turhempaa juhlaa kuin Vappu, ehkä Juhannus kilpailee jaetusta sijasta sen kanssa. Uusi vuosi taas on vain puhdasta kidutusta, synkkä tilinteko keskellä pimeintä aikaa. En ole koskaan saanut mitään irti vapusta ja valkolakkini kiiltelee yhä hohtavan valkoisena todistaen vuosien juhlimattomuudesta. Koska yritän edes olla jotenkin hyvä ihminen yritän keksiä ympäripyöreitä vastauksia suunnitelmistani kyseiselle päivälle. Vältän koko asiaa, en halua olla vaivaannuttava tunkeutuja jossain missä en halua olla mukana enkä liioin yksinäinen haahuilija. Olen myös vain käsittämättömän väsynyt.

Kevät on muutenkin harvinaisen ikävää, raskasta aikaa, koska se herättää miettimään ajan kulumista ja eteenpäin marssiminen on työlästä. En näe kevättä piristävänä tai uusia mahdollisuuksia avaavana koska sitä se ei vain ole, se vain muistuttaa siitä mitä en tavoita.

Poikkeuksellisia kohtaamisia

2011-03-15T16:47:00.002+02:00

Menneen lauantain aikana kohtasin onnettomasti eksyneen naisen jonka saatoin lähiön toisesta päästä toiseen, siis kirjaimellisesti eksyneen. Lukematta mitään se enempää hänen käytökseensä olin hyvin yllättynyt tuosta pienestä sivupolusta. Ihminen joutuu peilaamaan toisiin ihmisiin itseään ja olen varsin yllättynyt että joku voisi nähdä minut jonain ystävällismielisenä muukalaisena. Olen pitkän loskassa tarpovan elämänkokemukseni nojalla ounastellut näkyväni muiden ihmisten silmissä sellaisena kuin vihamieliset ja surkeat hampuusit joita olen joissain kirjoituksissani ruotinut.

Robotteja ja donitseja

2011-03-02T10:38:00.008+02:00

Taide on joskus sellaista että ylevöittää ja kohottaa mieltä. Eric Joynerin työt ovat sellaisia että ne nostavat tunnelmaa arkisen loan keskellä, lyhyt nettigallerioiden selailu karkoitti mielestä huonosti alkaneen aamun. Aamuinen bussimatkan aloitus sillä että sönkkäävä keski-ikäinen juoppo uhkailee kuskia väkivallalla ei lataa kaikkein valoisimpiin tunnelmiin.

Joynerin töissä toistuvat siis robotit ja donitsit, molemmat asioita joista on vaikea olla pitämättä. Vanhojen peltisten lelujen ja tahmeaa kuorrutetta valuvien donitsien yhdisteleminen erilaisiin asetelmiin ovat väläyksiä jostain hyvin omintakeisesta fantasiamaailmasta.

Taiteilijan kotisivut

Joynerin töistä tehdyn kirjan sivut

Rottia ja ihmisiä

2011-02-08T10:51:00.002+02:00

Junamatkoilla tulee usein kuultua kanssaihmisten melkoisen ihmeellisiä jorinoita. Aina silloin tällöin joku hörhö vuodattaa näkemyksiään vapaamuuraisesta, Bilderberg-ryhmästä, 9/11 sisäpiirin työstä, liskoihmistä, lopun ajoista, ufoista, intiaanikalentereista tai muusta vastaavasta mikä nyt on pop salaliittoteoreetikkojen parissa tällä hetkellä. Erikoisin lienee ollut joku ulkomaalainen tai uussuomalainen joka jumittavan levyn tavoin liikkuvin kehäpäätelmin perusteli miksi Osama bin Laden on syytön koska Osama on kunnon muslimi.

Sitten on näitä junakohtaamisia kuten aikaisemmin harmittomana pitämäni hörhö joka oli ilmeisesti loppupeleissä vakuuttunut että olisin joku korkea viskaali ja ylin satraappi joka ihan vain julmaa ylimielisyyttään ei halua ymmärtää että luonto tuhoutuu ja ympäristö lämpenee. Tältä kaverilta tipahti puukko taskusta eräs päivä kun hän lähestyi minua.

Sanottakoon satunnaisen internetväittelyä etsivän vehreän ekosoturin varalta joka on näkevinään kuvauksessani suoran toiminnan miehen säälittävän hörhön sijaan että en ole koskaan kieltänyt ilmaston lämpenemistä, ja ihmiset joilla on oikeasti valtaa eivät tuherra tälläisiä tilityksiä blogeissaan.

Joskus kanssamatkustajien puheet vain ahdistavat, kuten sydäntä vihlova tilitys kauniilta jostain lähi-idästä juuriltaan olevalta nuorelta naiselta siitä miksi hänen isänsä on hakannut hänen nenänsä poskelle.

Eilen kuuntelin kahden ihan supisuomalaisen nuoren miehen reaktioita uutiseen lauantaina Helsingissä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Pahoinpitely oli siis tapahtunut lukemani uutisen mukaan niin että kaksi miestä ei suostunut väistämään lorvailemasta lähtevän bussin edestä ja bussikuski oli pyytänyt heitä poistumaan, suukopua oli seurannut ja sitä seurasi bussikuskin jopa suomalaisissa oloissa harvinaisen raaka pahoinpitely jossa tarkoituksena mitä ilmeisimmin oli ottaa henki pois.

Nämä nuoret miehet eivät olleet tyrmistyneitä tai välinpitämättömiä uutisesta vaan innoissaan. Lähes tunnin ajan kuuntelin heidän fantasioitaan ja hehkutusta. Toinen harmitteli että oli ollut Steissillä tapahtuman aikaan ja olisi halunnut olla paikalla osallistumassa. Miehet kertoivat kuvitelmiaan innoissaan toisilleen tapahtumien uutiskuvauksen vastaisesti kuinka bussikuski olisi pyytänyt nätisti poistumaan ja saanutkin saman tien nyrkkiä naamaan. Bussikuskista he puhuivat kuin jonkin sortin alemmasta olennosta, sellainen viha ja katkeruus kuvastuen äänestä kuin joillain elämäntapanaan rähinöivillä on yleensä poliiseista. Heidän ihailunsa pahoinpitelijöitä kohtaan näytti nojaavan ajatukseen siitä että kuinka hienoa on tehdä ihan mitä haluaa ilman että kukaan tulee sanomaan mitään.

Joey, do you like movies about gladiators?

2011-02-02T11:32:00.002+02:00

Olen viime aikoina ollut innoissani uudesta televisosarjasta jonka aiheena on Spartakus.

Televisiosta ei vain tule oikein mitään hyvää katsottavaa, joudun siis haaveilemaan että tämä julkaistaan DVD:llä tai mahdoton tapahtuisi ja sitä alettaisiin näyttää täällä periferiassa.

Spartacus: Blood and Sand IMDb:ssä

Spartacus Lucy Lawlessin sivustolla

Spartacus: Blood and Sand wikipediassa

Tankotanssija metrossa

2010-12-30T01:28:00.004+02:00

Olen tässä blogissa puinut melko usein erikoisia tapahtumia. Tämän viikon keskiviikkona eli menneen päivän puolella todistin suhteellisen omituista näytöstä keskellä metroa.

Kolmen naisen seurueesta nousi yksi yhtäkkiä ylös ja loikki istuinten yli ja alkoi kieppua kuin telinevoimistelija käyttäen metron tankoja apunaan. Ovien luona olevaa lattiasta kattoon ulottuvaa tankoa hän käytti selvästi harjoitetulle jollei peräti ammattimaisemalla otteella hallitusti mutta hurjasti kieppuen ja venytellen. Moisen akrobatian arvelin tulevan selkärangasta koska samea katse viittasi inspiraation äkilliseen tempaukseen nousseen päihteistä.

Merkillisen näytöksen lisäksi minua viehätti kanssamatkustajieni korostettu välinpitämättömyys ja poispäin suunnatut katseet. Julkisten kulkuneuvojen etikettiinhän kuuluu että mihinkään ei tule näkyvästi kiinnittää huomiota vaikka joku kieppuisi kuin väkkärä ylösalaisin tangon ympärillä.

Oman nimen googlaaminen

2010-12-02T15:25:00.005+02:00

Olen harvemmin googlannut omaa nimeäni, lähinnä sen vuoksi että olen uskonut sieltä tulevan lähinnä erilaisten yhteisösivujen profiileja ja kirjoittamiani harrasteartikkeleja. Niillä muutamilla kerroilla joilla olen tehnyt niin tuli lähinnä linkki omaan ja ruotsalaisen kaimani profiileihin facebookissa, Boardgamegeekin profiilini, hetulanheittoa leffasivustolla ja tukku artikkeleita jotka olen kirjoittanut muutama vuosi sitten Roolipelit.netille.

Muutama viikko sitten google käänsi jostain tummista syvyyksistä silmieni eteen jotain omituista joka on ilmeisesti ollut julkisena jo useamman vuoden. Tämä oli chattilogi jossa keskusteltiin jostain samaa etu- ja sukunimeä käyttävästä henkilöstä.

Kyseessä oli ilmeisesti kehnoa huijausta yrittänyt ja väkivallalla uhkaileva henkilö joka oli todennäköisesti napannut nimen käyttöönsä. Epäilen että kyseessä tuskin on Ruotsissa olevan kaimani tai toinen samanniminen henkilö kuin minä joka on login kirjoitushetkellä ollut hyvin, hyvin nuori, eli otaksun että ko. henkilö on vain napannut nimen jostain käyttöönsä. Tai sitten mies on poissa tietokannoista joihin kaltaisellani plebeijillä on pääsy. Mielenkiintoisena liittymättömänä juttuna mainittakoon että ruotsalainen kaimani on myös roolipelien harrastaja ja ilmeisen tunnettu sellainen. Olen kerran heilutellut henkkariani asian tullessa puheeksi yrittäessäni turhaan todistella naispuoliselle larppaajalle että meillä on vain sama nimi enkä ole mikään hämärä Itämaalainen kepuliveikko joka on pöllinyt toisen ihmisen nimen.

Chattilogin lukeminen aiheutti oudon ahdistavan tunteen siinä vaiheessa kuin luin tästä keskustelusta kostotoimien suunnittelua. Tunsin että jokin pohja oli pettänyt tai matto vedetty alta ennen kuin tasaannuttuani tajusin että tässä logissa nuoret miehet päästelevät ilmeisesti vain höyryä. Nämä ilmeisesti humoristiset puheet aseista ja turpiinvedoista eivät aluksi tuntuneet ihan harmittomilta. Ilmeisesti jonkin sortin kakkakepposeen näyttivät onneksi päätyneen.
Tyyppien käsittelemä osoite, eli ei siis välttämättä heidän kohteensakin osalta oikea ei onneksi ole lähelläkään omaani. Koska en asu yksin minua ahdisti ajatus läheisten ihmisten mahdollisuudesta joutua vahingon tielle.

Vähän aikaa mietittyäni tämä kirjoitus tuntui käyvän pelottavalla tavalla järkeen joidenkin selittämättömien pienten ilmiöiden kanssa. Mietin esimerkiksi vuosi tai kaksi sitten jotain oudon vihamielisiä juttuja toisissa yhteyksissä jotka lähinnä jätin huomioimatta sillä periaatteella että ihmiset tuppaavat olemaan kusipäitä toisilleen ilman mitään verukkeitakaan. Tietysti on mahdollista että mitään yhteyksiä ole ollut ja tuppaan olemaan joskus aikamoinen kusipää ja besserwisser itsekin.

Tämä chattilogi jätti epämiellyttävän olon, olen huolissani siitä että ihmiset lukevat sen googlatessaan nimeäni ja tekevät omat päätelmänsä jättäen ilmeisimmät ja järkevimmät vaihtoehdot huomioimatta eli sen että henkilö josta siinä puhutaan ei ole sama tai edes esiinny omalla nimellään. Kokemus on osoittanut että ihmiset uskovat toisistaan helpommin pahaa kuin hyvää, ja luulen että sosiaalinen taiturointini on kuin kalalla kuivalla maalla joka helpottaa ikävien asioiden uskomista. Ainakin luulen olevani niitä ihmisiä jotka tekevät lähes aina paskan ensivaikutelman ja joutuvat todistamaan pitkällä ajalla sen minkä jotkut saavat itsestään annettua irti heti.

Olen myös miettinyt omaa netinkäyttöäni, toisaalta sitä kuinka yritän verkostua sitä kautta muihin ihmisiin ja toisaalta sitä kuinka oman toimintansa lisäksi tekemättä mitään itse väärin voi nimi olla jossain määrin loassa jonkun toisen toimesta.
En oikeastaan osaa sanoa kuinka suhtaudun tähän löytöön, järkeilen tietenkin sen olevan lähinnä harmiton juttu jolla tuskin on vaikutuksia mutta järjen ulkopuolella se on jotain toista.

Linkki Basso lehden keskusteluihin Jonas Mustosesta

Cadillaceja ja dinosauruksia

2010-11-18T09:39:00.004+02:00

Selailin jonkin aikaa sitten erästä verkkokauppaa ja tein hakuja arvostamieni sarjakuvantekijöiden nimillä, yksi noista nimistä on Mark Schultz. Viimeksi olen lukenut miehen sarjakuvia vuonna 1993 eli 17 vuotta sitten. Silloin 14-vuotiaan lukijan valloitti albumi Kenotsooisia tarinoita 1: Cadillaceja ja dinosauruksia. Löysin kaupasta kalliimman puoleisen mutta puhelinluettelon kokoisen englanninkielisen kokoelman Xenozoic. Kokoelman tarinoista useimmat olivat minulle aivan uusia.

Sarjakuva esittelee hurjan maailmantuhon jälkeisen ajan jossa ihmiskunta maanalaisista bunkkereista ulos kömmittyään löytää maailman jota kansoittavat dinosaurukset, mammutit ja muut muinoin sukupuuttoon kuolleet eläimet.
Päähenkilö on Jack Tenrec, John Waynen näköiseksi piirretty klassinen sankari ja oman tien kulkija joka virittelee klassisia dollarihymyjä ajokuntoon ja toimii villin ja koskemattoman luonnon vartijana ja heimonsa eräänlaisena perinteiden vaalijana.

Erityisesti sarjakuvassa aikanaan hymyilytti Tarzanin henkinen luonnonsuojelu, esimerkiksi Jack kieltää ankarasti retkueensa mukana kulkevaa salametsästäjää että hänen ei pidä ampua harvinaista petoliskoa. Yöllä hän salaa vaihtaa miehen aseen ammukset paukkuparuunoihin, ja salametsästäjä tietenkään ei noteeraa Jackin varoitusta ja päätyy matelijan ruuansulatukseen. Jack kuittaa asian pöyristyneille ihmisille sillä että mies sai varoituksensa ja teki oman valintansa.

Myöhemmissä tarinoissa nousee myös isompaan rooliin toiseksi tarinan sankariksi Hannah Dundee joka on muutakin kuin pelkästään pin-up henkinen koristus sankarin cadillacin kyydissä ( nämä eivät sulje toisiaan pois). Dundee on bysanttilaisen politiikan parissa kasvanut suurlähettiläs kaukaisesta heimosta joka onnistutaan kuvaamaan varsin onnistuneesti voimakastahtoisena naisena.

Seikkailut ovat todella mielenkiintoista luettavaa, kuvissa joissa hurjastellaan cadillacilla on vauhdin tuntua, juonenkäänteet ovat mielenkiintoisia ja tuntuu että jokainen elementti sarjakuvassa on tarkoituksellinen ja Schultzin luoma maailma herää eloon sivu sivulta.

Tämä järkäle Xenozoic kuuluu jokaisen seikkailusarjakuvasta pitävän hyllyyn, ja jokaisen joka ylipäätään arvostaa kaunista piirrosjälkeä.

Resupekkoja III

2010-11-08T13:22:00.011+02:00

Myöhästyin aamulla jatkoyhteyksistä sen verran että jäi puoli tuntia aikaa tapettavaksi Rautatieasemalla, päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja käydä hampurilaisravintolassa aamiaisella. Hetken päästä huomaan että tuttu naama mulkaisee pöytärivin takaa nyreisenä, myöskin hampurilaista nauttimassa.
Nuori aikuinen ehkä noin 25-30+ laiha kaljupäinen mies johon olen törmännyt viimeksi viime viikolla.

Menneellä viikolla kaveri kärtti aseman portailla lehdenjakajan luota irtauduttuaan toistuvasti paria euroa ja sen jälkeen pyysi perässä hiihtäen tarjoamaan kahveja. Olen hänelle erehtynyt aikanaan antamaan muutaman lantin jotka silloin liikenivät ja tästä kiitoksena hän myöhemmin tivasi tuloksetta rahaa koko vuokraansa, kalliiseen hammasremontiin ja ylipäätään ei tunnu uskovan kerralla kun sanotaan ei. Vaikka minulle jäisi kioskilta tupakkaa ostettuani muutama lantti voi niille olla omaa käyttöä, eikä se ole minkään maailman oletusarvo että minun niitä pitäisi kenellekään antaa. Olen tullut siihen tulokseen aikaisemman kokemuksen perusteella että tuota tyyppiä ei pidä yllyttää antamalla senttiäkään.

Aikanaan eräs omahyväinen ihminen sanoi että porvarit pelkäävät alempia yhteiskuntaluokkia, itse olen aika varma että kaikki luokat tai ryhmät inhoavat ja vihaavat toisiaan.

Tämä hampuusi jonka kasvot leiskuvat jotain petetyksi tulemisen tunnetta kuvastavaa kiehuntaa ja myöhemmin junassa kohtaamani vaunujen välisen oven päin pläsiä lyöneen pulloja keräävän vanhan ukon puhdas viha vahvistavat tuntemustani että ei ole koettelemusten kirkastamia helmiä. Suhteellinenkin köyhyys ja vaikeudet tekevät ihmisistä kovin usein perin ikäviä.

Olen lukuisten viime aikoina kohtaamieni kahelien perusteella luvannut itselleni että jos joskus painekattilani alkaa lähestyä poksahdusta kohdistan vihani eräänlaisena turvallisena varaventtiilinä mielikuvitusolentoihin kuten tonttuihin, lombardialaisiin tai norjalaisiin.

I Shall Destroy All The Civilized Planets!

2010-10-26T10:46:00.008+03:00

Hankin viikko sitten erikoisen nimisen kokoelman I Shall Destroy All The Civilized Planets! Fletcher Hanksin tuotoksia sarjakuvien ns. kulta-ajalta 30-40 luvulta. Jotain kertoo että Hanks on mies jota jopa Robert Crumb pitää kieroutuneena. Aikanaan törmäsin Hanksin tuotantoon lähinnä katkelmina sellaisilla verkkosivuilla kuten Stupid Comics kunnes sain tietää että Paul Karasik niminen sarjakuvan moniosaaja on jäljittänyt ja koonnut Hanksin erikoisia visioita yhteen jo kahden kokoelman verran. Ensimmäisessä on lähinnä Stardust Supervelhon ja Fantomah viidakon valtiattaren seikkailuja, ja pari muuta kuten hillittömän omituinen tarina kovasta tukkijätkästä joka on pomojen mieleen. Nämä sarjakuvat tekee erikoisiksi niiden poikkeava rakenne, ajan sarjakuvissa yleensä konnat juonivat ja sankarit estävät katalat aikeet mutta Hanksin sarjakuvissa kelmit ehtivät lähes aina saada aikaan silmitöntä tuhoa ja käsittämättömiä verilöylyjä ennen kuin täysin voittamaton ja ylivertainen sankari ehtii paikalle ja hoitelee kelmit pöyristyttävän sadistisilla rangaistuksilla.
Oikeastaan Hanksin sarjakuvien kukkeinta antia ovat oudot ja mielikuvitukselliset rangaistukset joita lain ja järjestyksen puolella pönöttävät yli-ihmiset auliisti jakelevat.
Kokoelman lopussa on unohdetut klassikot keränneen Karasikin synkeähkö sarjakuvan muotoon tehty kertomus tapaamisesta Hanksin pojan kanssa joka paljastaa isästään puolia jotka saavat miettimään että juuri luettu kokoelma oli oikeastaan sairaskertomus, hyvin viihdyttävä sellainen tosin.

Hitaasti ja varmasti?

2010-10-22T09:12:00.002+03:00

Kirjoitin noin vuosi sitten lehdestä joka oli pyytänyt minut kirjoittamaan heille artikkelin. Noin pari viikkoa sitten ottivat yhteyttä sen tiimoilta, edessä on vielä editointi prosessi eli mitään kovin vauhdikkaita toimijoita eivät ole. Homma vähän ihmetyttää, henkilö johon olen ollut yhteyksissä puhuu lehden osastoista vaikka kyseessä on kuitenkin realistisesti spekuloiden alle puolen tusinan ihmisen pulju. Menee muutenkin nimellisen korvauksen puolesta pelkän promootion piikkiin tämä artikkeli jos se ikinä ulos pukkaa. Tasokkaampaa kirjoittelua on tullut jaeltua ihan ilmaiseksi keskustelupalstoilla ym. vastaavissa yhteyksissä.

Tuntemattoman korpimaan edelläkävijä

2010-10-20T14:30:00.004+03:00

Olen viime viikkoina töiden ja nukkumisen välissä lukenut englanninkielistä A.E van Vogtin (1912-2000)tieteiskirjaa The Voyage of the Space Beagle. Kyseessä on yhtään liiottelematta yksi vaikutusvaltaisimpia tieteiskirjallisuuden kulta-ajan teoksia.

Kirjan nimi on viittaus Charles Darwinin teokseen Beaglen matka maailmanympärimatkasta HMS Beaglen mukana. The Voyage of the Space Beagle kertoo valtavalla miehistöllä varustetun tutkimusaluksen matkasta avaruuden käymättömillä korpimailla. Teos on neljästä alunperin vuosien 1939-1943 välillä irrallisena julkaistuista tarinoista yhteen koottu kokonaisuus.

Kirja keskittyy kuvaamaan erilaisia kriisejä joita miehistö kohtaa pitkällä komennuksellaan. Jännittävät tapahtumat joihin miehistö joutuu on esitetty aikansa tieteen ja pseudotieteellisten uskomusten valossa joka tekee lukukokemuksesta ajoittain kuivakan. Mielenkiintoisena pidin että miehistön kitkaa ja rakoilua kuvataan sangen napakasti, kirja ei ole selvästikään mikään verhottu "armeijassa on kivaa, liity laivastoon" mainospuhe tai Star Trekin kaltainen lälly tulevaisuudenkuvaus jossa jokainen hilaa itsensä antamaan varauksetta kaikkensa tarvitsematta koskaan perseelle potkimista.

Avaruuden valloitus on synkeää touhua, vain puolet tutkimusaluksista tulee takaisin ja tutkimusmatkan eri tiedekuntien ryhmien ja armeijan nahistelu on kuvattu niin raadollisesti että se shokeeraa paatunuttakin nykyisen tieteisfiktion lukijaa.
Kaikkein värikkäimmillään teksti on kirjailijan kuvaillessa tapahtumia vieraiden elämänmuotojen perspektiivistä, käytäville hiiviskelevän ja seinien läpi kulkevan avaruushirviön näkökulma on yhä poikkeuksellinen.

Star Trekistä tulikin mieleen että tämä kirja on paljastanut kuinka paljon kyseinen sarja on "lainaillut" muista lähteistä, ja varsinkin tästä. Monivuotinen tutkimusmatka tulee ihan ensimmäisenä mieleen. Kirjan esittelemän yhdistetyn soveltavan tieteen nexialismin edusta Tri. Elliott Grosvenor tuo enemmän kuin vähän mieleen Spockin. Muutama 1900-luvun rajatiede tuntuu myös napanneen vaikutteita kuvitteellisesta nexialismista.

Suora lainaus on mielestäni Star Trekin jaksoissaan käyttämä termi tähtiaika, van Vogt esittää selkeän järjestelmän jolla useamman vuoden matkalla aluksen miehistö pitää kirjaa ajankulusta. Trekin käsikirjoittajat eivät oikeastaan koskaan selittäneet mitä tähtiajalla tarkoitetaan ja heittivät luvut hatusta.

Van Vogtin kirjassa esitellään myös miesten sisuksiin munia laskeva hirviö joka tuo heti mieleen Alien leffan hirviön. Elokuvan tekijät vakuuttelivat etteivät olleet koskaan edes kuulleetkaan koko kirjasta ja 20th Century Fox ratkoi asian ilmeisesti maksamalla van Vogtin hiljaiseksi jonka voisi sanoa todistavan jotakin.

Vuonna 1950 L. Ron Hubbard houkutteli van Vogtin työskentelemään dianetiikkakeskuksessa, ja van Vogtin kirjallinen ura lähti uudestaan käyntiin vasta hänen jätettyään nuo hommat.

Miehen luomuksia ovat kopioineet myös muut, Dungeons & Dragons roolipelin hirviöt Displacer Beast ja Xill on melko suoraan pöllitty van Vogtilta. 1970-luvun indieroolipelissä tuo olisi ollut pikku juttu mutta jo 90-luvulla miljoonabisnekseksi paisuneen tavaramerkin omistajien olisi luullut olevan tarkempia tai maksaneen siitä mitä ovat muilta ottaneet.

Arvolleen sopivaa tunnustusta hän sai vasta hyvin myöhäisellä iällä ja ainoa joka häntä oli puolustanut oli tieteiskirjailijapiirien vanha hullu koira Harlan Ellison.

Death Note

2010-09-09T10:04:00.002+03:00

Hiljan tuli katsottua Death Note niminen japanilainen makaaberin komedian puolelle menevä yliluonnollinen trilleri. En tiedä mitään sarjakuvasta tai piirrosfilmeistä joihin filmi pohjaa joten en tiedä kuinka uskollinen se on lähdemateriaalilleen.

Elokuvassa Light Yagami nimisen nuoren miehen käsiin putoaa Kuoleman Muistio johon kirjoitetut ihmiset ottavat ja heittävät lusikan nurkkaan. Teini-ikäisen ehdottomalla varmuudella alkaa nuoriherra poistamaan maailmasta ihmisiä jotka hänen mielestään ansaitsevat kuolla, eli alkujaan lähinnä murhaajia ja seksuaalirikollisia. Päähenkilön ehdottomuus ei vaikuta mitenkään epäuskottavalta, muistan yhä luokkatoverini vuosien takaa joiden oikeuskäsitykset olivat nuorina vielä hurjempia kuin Yagamin ja olisivat saaneet Hammurabin lait vaikuttamaan päähäntaputtelulta.
(Toisaalta vaativat jotkut ikäihmisetkin täysin vakavissaan ihmisten kastrointeja, kivityksiä ja hirttämisiä maan laiksi, mielipiteeni on että heille voisi määrätä holhoojat ja ottaa äänioikeuden pois.)

Nuori mies saa myös seurakseen yhtä aikaa sekä koomisen että hyvin häiritsevän kuolemanjumalan jota ei vaikuta ihan hirveästi kiinnostavan kuka kuolee ja miksi. Kuolemanjumala ei voi olla kuitenkaan ilkikurisesti huomauttelematta Light Yagamin etenevästä periaatteiden rappiosta ja valmiudesta tappaa joka vahvistaa tarinan Faustilaisia sävyjä.
Näyttelijäntyö on puisevaa ja henkilöt kaksiulotteisia, tosin kun kehiin astuu sellaisia henkilöitä kuin pahasti sokeriin koukkuun jäänyt nuori salapoliisinero ei voi olla kuin ihastelematta älytöntä mutta silti suhteellisen hyvin kasassa pysyvää kokonaisuutta.

Kyseessä on ihan viihdyttävä elokuva jonka katsomista ainoastaan hieman latisti se että se oli selvästi siirappisen melodraaman ja korostettujen moraliteettien pohjalta tehty teini-ikäisille katsojille. Voin hyvin kuvitella kuinka iso hitti koko Death Note tuoteperhe on Kiasman nurmikon mustanpuhuvassa joukossa tai vaikka Fantsuissa parveilevien loligoottien parissa. Arvostelut joita olin lukenut eivät olleet maininneet oikeastaan mitään mille ikäryhmälle elokuva on suunnattu ja kuinka älyttömiä juttuja Death Note on pullollaan, ja olen aika varma että lännessä tehty elokuva jossa esitettäisiin vakavissaan teini-ikäinen superhakkeri ammuttaisiin ihan armotta alas hölmöyden vuoksi. Tietyin varauksin siis katsomisen arvoinen elokuva josta ei jää vaikutelmaa että aika sen parissa olisi mennyt hukkaan.

Maanantai

2010-09-07T11:16:00.007+03:00

On taas tilityksen paikka, hauskoja juttuja peleistä ja sarjakuvista ei nyt oikein irtoa. Tunnepohjaista lässytystä tosin on tarjolla.

Harvinaisen hulppeat viikonlopun tunnelmat latistuivat kesken tietoon läheisen ihmisen loukkaantumisesta.

Sairaana töissä olon hulppeuden ja alakuloisen pohjavireen lisäksi päivä alkoi eilen mennä oikeasti viemäriin kotiin suunnistaessa. Asemalaiturille kylmää hikeä puskien ja haisten pahalta ihmettelin mistä suhteellisen kylmän ja viheliäisen kostean sään aikana riittää kärpäsiä hätisteltäväksi asti ja miten syyspäivänä voikaan ilma seistä niin pahasti paikallaan.

Matka raiteilla kesti pitkään henkilöonnettomuuden johdosta, jotakin peiteltiin kankaalla junan madellessa ohi. Ilmeisesti vain jokin ikävä lammikko joka voisi järkyttää herkempiä tai jotain vastaavaa koska tänään aamulla sain tietää että onneksi kukaan ei ole ilmeisesti menettänyt henkeään.

Bussimatkalla edessäni kaksi penkkiä sivuttain röhnöttämällä varannut noin 40-50 vuotias sekakäyttäjä pisti taas madaltaen tunnelmaa. Ruokoton ja peseytymätön, vaaleat lenkkarit, vaaleat kulahtaneet farkut, puli pää, pipo ja tumman sininen tai vihreä tuulipuvun tai pilottityylinen takki täydensivät kuvaa. Nämä kaverit pukeutuvat järjestäänkin kuin alakoulun kovikset miehen iässäkin.

Muun häröilyn ohessa kärtettyään pusua ja tarjottuaan viinaa Häräntappoaseen ”kokeilumielessä” saunakohtauksen hengessä hän keskittyi kiiluvin silmin ja huuliaan lipoen tarkkailemaan nuoria ja teinityttöjä, eli aika joustavat preferenssit. Aina välillä keskeyttäen yksinään pidetyn jupinansa ”tytöistä” ja kääntyen katsomaan minua sellainen vekkuli hymy naamalla jollainen voi olla vain henkilöllä joka tietää että hänellä ei ole mitään pelättävää yhteiskunnalta. Mitä tavalliset ihmiset uskaltavat tehdä ja mitä muka joku tavis voi tehdä mitä sällille ei ole paljon pahemmissa paikoissa jo tehty?

Mies oli sitä arkkityypillistä sorttia joka rähisee lähiöiden ostarilla, on ollut todennäköisesti yli puolet elämästään vankilakierteessä, näitä miehiä jotka puukottavat tuntemattomia, raiskaavat, hakkaavat mukavan ja söötin lähikaupan kassatytön kasvot ryöstön yhteydessä, vievät rahat tukiasunnosta ostarille uskaltautuneelta keharilta, tönivät kumoon pankkiautomaatilla sen siivojana raskasta työtä ikänsä tehneen eläkeläismummon niin että lonkkaluu on pirstaleina ja hakkaavat hengiltä sen parikymppiä velkaa olevan densselin jolla oli epäonni hengailla väärässä juopporemmissä.

Vuodatus voi kuulostaa jo porvarilliselta tai pikkuporvarilliselta jonkun satunnaisen lukijan mielestä, mutta muistuttaisin että nämä tyypit saalistavat työväenluokkaa, duunareita ja työttömiä ja heidän poikiaan ja tyttäriään, eivät tällaisten tyyppien uhrit ole Eirasta. Olen aika varma että kaverilla oli pahat mielessä ja jossain missä hän on noussut bussista on jollekin tapahtunut jotain ikävää.

En myöskään kannata mitään omankäden oikeutta fiilispohjalta, tavallisella pulliaisella ei siihen ole millään muotoa rahkeita, lasken myös itseni tavalliseksi pulliaiseksi. Maassamme ovat kuulopuheiden ja huhujen perusteella useammat itseään sankarina pitäneet idiootit ilmeisesti piesseet mm. erään vihatun ja tunnetun pedon näköisiä vanhoja miehiä ko. roiston ollessa lukittujen ovien takana laitoksessa. Voin hyvin kuvitella kuinka suomenleijona riipukset kaulassa kilisten isänmaan toivot tms. sankarit ovat potkineet sotaveteraaneja.

Tiedän myös että itse soitan hälytyskelloja joillekin ihmisille, ja en kannata mitään epäilyttävien ihmisten ilmiantoverkkoa tms. Koska tavalliset pulliaiset voivat soittaa pokkana naapuristaan perättömiä ilmiantoja ihan vain kränän vuoksi mutta eivät hälytä väkivallan virkamiehiä paikalle kun toinen naapuri yrittää ottaa hengiltä naisystäväänsä tai kolmas hakkaa lapsiaan. Se on nähty niin monta kertaa että kerrostalossa voi olla yli 50 asuntoa ja vain yhdestä soitetaan apua. Niistä lopuista ne jotka katselivat parvekkeelta puhuvat halveksuen paskaa siitä joka tarttui luuriin.

En usko minkään fiksujen ihmisten lehdissä peräänkuulutetun yhteisöllisyyden auttavan yhtään mihinkään, ainoa yhteisöllisyys mitä olen todistanut on se että ihmiset juoruavat ja valehtelevat sekä yrittävät kasata nimiä ns. häätölistoihin sellaisilla perusteilla kuin että joku on homo tai vaikkapa venäläinen. Tietysti noita perusteita koristellaan, siitä homosta maalaillaan kuvaa pedona ja siitä venäläisestä rikollisena jne. jos ei väellä ennakkoluulot riitä. Yhteisöllisyys latistaa sivilisaatiossa elävän vapaan yksilön harvinaisen tyhmäksi eläimeksi nokkimisjärjestykseen jossa johtavat kotkottajat tuhoavat halutessaan hierarkian heikommat tai poikkeavat, eikä se auta yhtään kettuihin kanalan ulkopuolelta.

LotFP Weird Fantasy Role-Playing ja muita Ropeconin tuomisia

2010-08-06T21:54:00.009+03:00

Kävin tänä vuonna ohimennen pistäytymässä Ropeconissa, maamme suurimmassa roolipelitapahtumassa ja sieltä osui kaiken yleisen kummastelun ohessa mukaan muutama pelikirjanen.

James Edward Raggi IV:n myyntipöydältä poimin hänen uuden roolipelinsä Lamentations of the Flame Princess Weird Fantasy Role-Playing. LotFP:WFRP on vanhan koulukunnan tuotos joka muistuttaa sääntöjensä puolesta punaboksiajan Dungeons & Dragons roolipeliä mutta sisältönsä tumman sävyn puolesta se on ehkä enemmän sellaista mitä kuvittelen 70-luvun roolipelikulttuurin tuotosten olleen ennen TSR:n itsesensuuria. Tukevan pahvilaatikon sisältä löytyy sääntöjen lisäksi kerrankin oikeasti kaikki mitä tarvitsee pelaamiseen, eli siis sääntökirjojen ja noppien lisäksi myös hahmolomakkeeet, ruutupaperia ja lyijykynä. Ensivaikutelmani yhden lukukerran perusteella on siis positiivinen.

LotFP:WFRP on sääntöjen puolesta hyvin lähellä Moldwayn ja Mentzerin Basic Set eli 80-luvun punaboksi D&D:eitä mutta päivitettynä Raggin oman tulkinnan ja mieltymysten näköiseksi. Säännöt vaikuttavat kaikin puolin hyviltä ja toimivilta, mitä nyt itseäni harmittaa Raggin ratkaisu että aakkoselliset hirviölistat eivät hänen mielestään toimi vaan kaikki hirviöt täytyy pelinjohtajan suunnitella itse.
Mukana on sääntökirjojen ja esittelyseikkailun lisäksi myös lyhyt kirjanen jossa esitellään kauhu- sekä fantasiakirjailijoita joiden teoksiin olisi syytä tutustua.

Raggin laatikkosetin kansi:

Toinen Raggin käsialaa oleva hankintani oli nimihirviöllä The Random Esoteric Creature Generator For Classic Fantasy Role Playing Games And Their Modern Simulacra varustettu sangen hyödyllinen lähdeteos. Opus on valtava taulukkokirja jonka pystyy luomaan taatusti yksilöllisiä ja ennennäkemättömiä hirviöitä muutamalla nopan heitolla. Olen aikaisemmin muutaman kerran käyttänyt varhaisempaa vuoden 1978 Dragon lehden numerossa #10 ollutta Paul Montgomery Crabaughin Random Monsters hirviögeneraattoria mutta nyt näyttää siltä että kaikkiin satunnaisgeneroitujen hirviöiden tarpeeseen Raggin uudempi on vain kaikin puolin kattavampi ja parempi.
Raggi heitti mielenkiintoisena kuriositeettinä Goodman Gamesin version kylkiäisenä myös hirviögeneraattorin aikaisemman omakustanneversion.

Goodman Gamesin kansi:

Omintakeinen omakustanteen kansi:

Kolmas hankintani oli erinomainen The Dungeon Alphabet eli luolaholvien aapinen. Tällä hetkellä varmasti paras opas perinteisten luolaholviseikkailujen rakentamiseen mitä on kirjoitettu. Kirja on täynnä mielenkiintoisia ideoita, ehdotuksia ja luolaholvien rakennusmateriaalia.

Dungeon Alphabet kansi:

Linkkejä:

Lamentations of the Flame Princess

Goodman Games

Ropecon 2010

Viivi & Wagner ilman Viiviä

2010-06-08T12:42:00.011+03:00

Luin erästä sarjakuvia käsittelevää sivustoa jonkin aikaa sitten ja törmäsin artikkeliin jossa kerrottiin strippisarjakuvan Karvinen muunnoksesta. Hämmästyttävää kyllä kyseinen sarjakuva ilman nimikkohahmoaan muuttuu hauskemmaksi ja saa jopa hieman synkkiäkin sävyjä.

Kvaak.fin artikkeli: Karvinen poistui kuvasta

Alkuperäinen Karvinen ilman Karvista: Garfield Minus Garfield

Aloin miettiä mikä kotimainen sarjakuva voisi saada vastaavan käsittelyn ja mieleeni tuli Viivi & Wagner. Yksinkertaista olisi poistaa tästäkin sarjakuvasta Karvisen tavoin puhuva eläin eli Wagner, mutta tulin siihen tulokseen Helsingin Sanomien arkistoa selatessani että Viivin poistamisella on enemmän vaikutusta koko sarjakuvan luonteeseen. Tässä siis muutama esimerkki yksin jääneestä siasta.

Alkuperäinen 8.1.2010

Alkuperäinen 15.3.2010

Alkuperäinen 2.4.2010

Alkuperäinen 10.5.2010

Alkuperäinen 8.6.2010

Kesä

2010-06-04T21:54:00.010+03:00

Vierailin tänään eräässä meren rannalla sijaitsevassa kahvilassa. Aikaisemmin olen käynyt siellä viime vuoden puolella ja silloin sen terassin suuret ja matalat sohvat toivat mieleeni Tukholman kadunvarsien kahvilat ja kuppilat. Harmillisesti kyseinen kahvila on nykyään päätynyt erään ison ketjun alaiseksi ja sohvat on korvattu tavallisilla terassituoleilla, eikä kahvikaan enää maistu samalta.

Muistelin menneitä hieman happamana, tila jota edesauttoi suuresti harvinaisen hapan ja katkera mukillinen sumppia juoksettuneella kermalla. Lähinnä mietin sopiamiani tapaamisia jotka ovat kuten tavallista päättyneet johtamatta suuntaan tahi mihinkään, tai ei siis oikeastaan hyvin. En ole edes pitkään aikaan oikeastaan muuta lopputulosta osannut kuvitella, ja realistisesti ei mahdollisuuksia tietyn sorttisiin tapailemisiin oikeastaan ole. Mies ei kuitenkaan lakkaa hamuilemasta sitä mitä ei voi saavuttaa eikä pitää.

Gangland

2010-05-25T11:11:00.010+03:00

Viimeisimmästä kirjoituksesta on aikaa, kiirettä on pitänyt ja valitettavasti minkäänlainen kirjallinen ilmaisu ei lähde soljumaan tältä bloginpitäjltä kovin helpolla.

Luin eilen muutamaa viikkoa aikaisemmin eräästä nettikaupasta tilaamani sarjakuva-albumin Gangland, ja sen verran hienosta tekeleestä oli kyse että piti erikseen tulla siitä kylille toitottamaan. Albumissa on 14 tarinaa rikollisista, rikoksista ja rangaistuksesta. Tarinoiden henkilöt, aikakaudet ja tapahtumapaikat vaihtelevat. Kriminaaleja löytyy kieltolain ajan gangstereista aina lökäpöksyisiin hoppareihin, tapahtumapaikkoina ovat Ison Omenan kujat kuin myös Oligarkkien venäjä ja luolamiesten ja kivikeihäiden aikainen tarinakin löytyy.

Julmat muutaman sivun tarinat ovat valtaosin hyvin laadukkaita tragikoomisia kertomuksia mutta joissain on vielä jotain erityisen sykähdyttävää. Mieleeni painui erityisesti Richard Corbenin kuvitus yhdessä lyhyessä humoristisessa mafia-aiheisessa kauhukertomuksessa. Mies on erityisen ansioitunut rappion ja mädännäisyyden kuvaaja.

Toinen erikoisempi sarjakuva olikin Francis E. Decin kulttimainetta nauttiviin skitsofreenisiin salaliittoteorioihin pohjaava Worldwide Gangster Robot Radio Brains joka oli kaikessa outoudessaan kiehtovaa luettavaa.

Karskien kriminaalien surulliset elämäntarinat eivät välttämättä kyynelkanavia avaa mutta poliisikoiran kaltereiden takaa kertoma surullinen tarina on kokoelman ehkä koskettavin. Sinänsä oivaltavaa että tarinan kertoja on koira koska valitettavasti harvalta löytyy unssiakaan sympatiaa murhamiehille mutta eläimille yleensä enemmän kuin tarpeeksi. Tarinan tarkoituskin lienee ollut saada lukija välittämään käyttäen epätavallista keinoa.

Tekijöissä löytyy tunnettuja nimiä melkoinen kavalkaadi, esimerkiksi Dave Gibbons, Brian Azzarello, Joe R. Lansdale, Frank Quitely, Richard Corben, Kilian Plunkett, Mark Chiarello ja David Lloyd.

DC comicsin lyhyt esittely sarjakuvasta

Lankhmarin varkaat

2010-03-26T22:33:00.004+02:00

Fritz Leiberin Lankhmarin varkaat (ISBN: 978-952-5722-01-7) alkuperäisteos Swords and deviltry on miekka & magia viihdekirjallisuuden genren kulmakiviä, ja kuuluu ehdottomalla varmuudella jokaisen seikkailutarinoitten ystävän kirjahyllyyn.

Kyseessä on kokoelma vanhojen veijaritarinoiden hengessä kirjoitettuja tarinoita joissa seikkailee nokkela kaksikko joilla kalpa pysyy kädessä. Päähenkilöt Fafrd ja Harmaa hiirestäjä on kuvattu klassisen kaverustarinan tapaan, Gilgames eepoksesta lähtien tälläiset rennonletkeät ja miehiset ystävysten seikkailut ovat olleet syystä menestyskonsepti.

Fafrdin ja Harmaan Hiirestäjän seikkailut sijoittuvat Nehwonin fantasiamaailmaan joka on epämääräisellä tavalla muinainen, ei tarkan yksityiskohtainen vaan tapahtumapaikka hyville tarinoille. Kolmanneksi pääosan esittäjäksi kaksikon rinnalle nousee Lankhmarin kaupunki joka on ihmiskunnan jokainen suurkaupunki ikinä, Rooma, Lontoo, New York, Konstantinopoli sekä Istanbul. Likainen ja syntinen kuin ihmisluonto, nokinen ja märkä, yhtä julma ja kauhea kuin kiehtova.

Leiberin tarinat on kuitenkin kirjoitettu pilke silmäkulmassa, ei maailmantuskan vallassa kuten monet miekka & magia genren klassikot. Leiber on ollut mitä ilmeisimmin mies jolla on ollut silmää elämän hyville asioille, naisille, viinille ja toveruudelle, maailma nyt on mitä on ja siitä pitää ottaa irti sen minkä saa.

Leiberin tarinoissa sankarit päätyvät luontonsa kuin ympäristönsä puolesta ongelmiin, kohtalokin ottaa ehkä enemmän kuin antaa mutta sankarit porskuttavat sen mukaan minkä pystyvät. Edesmennyt Leiber oli ehkä koko genren kypsimpiä ja taitavimpia kirjoittajia.

Suosittelen varauksetta.

Karl Edward Wagnerin elämä

2010-03-18T16:01:00.003+02:00

Löysin hienon kaksiosaisen kirjoituksen viimeisimmässä kirjoituksessani mainitsemasta kirjailijasta. Wagner vaikuttaa olleen varsin mielenkiintoinen persoona.

The Dark Muse of Karl Edward Wagner: Part 1

The Dark Muse of Karl Edward Wagner: Part 2

Pimeyden Verkot

2010-03-15T09:41:00.002+02:00

Karl Edward Wagnerin Pimeyden verkot (ISBN: 951-0-18373-3) on yksi mielenkiintoisimpia Miekka & Magia kertomuksia jonka olen lukenut. Kyseinen 1970-luvulla kirjoitettu teos on käännetty vuonna 1992 suomeksi osana WSOY:n FAN-sarjaa.

Tässä synkkäsävyisessä seikkailutarinassa jossain maan kaukaisessa tulevaisuudessa tai menneisyydessa jossa pimeä magia kukoistaa korkean teknologian sijaan ajaton soturi Kane ajautuu seikkailusta toiseen. Kane on Robert E. Howardin Conan barbaarin tyylinen voimakas ja itsepäinen soturihahmo mutta filosofisempi ja hienostuneempi, Kane ei ole mitään sen vähäisempää kuin raamatullinen Kain itse.

Kirjailija Wagner on oman laajan tuotantonsa lisäksi ollut Yhdysvalloissa yhtä merkittävä antologisti kuin esimerkiksi Markku Sadelehto on Suomessa. Wagnerin syvällinen genretuntemus näkyy Pimeyden verkoissa, Howardin lisäksi ainakin Clark Ashton Smith ja H. P. Lovecraftin vaikutteet näkyvät hänen tekstissään.

Pimeyden verkkojen maailmankuvassa on kriittisiä, nihilistisiä ja kyynisiä sävyjä ja se on hyvin aikansa eli 70-luvun hengessä kirjoitettu, idealismin ajan sijaan jäljellä on vain ryvettyneisyys ja perinteiset arvot kumisevat tyhjyyttään. Iätön Kane tarpoo veristä polkua läpi ihmiskunnan historian ja mikään ei muutu.

Lukemisen arvoinen miekka & magia genren ystäville.

Kioskirjallisuuden aarreaittoja 2

2010-03-05T10:57:00.003+02:00

Kävin eilen tutustumassa itselleni uuteen divariin Eerikinkatu 44:ssä, ja löysin todellisen kultasuonen vanhaa tieteis- ja fantasiakirjallisuutta sekä sarjakuvaa. Pulju on nimeltään Mustan kanin kolo ja hyllyt notkuvat väärällään sellaista tavaraa että jos vain rahaa olisi niin ostaisin tyhjäksi, on niin Heinleinin ja Burroughsin klassikoita, vanhoja Judge Dreddejä, useampaa Frank Millerin sarjista kuin vaikka mitä muutakin kivaa. Millerin Ronin sarjiksen pokkasin sentään käypään markkinahintaan mukaani. Toinen puoli liikkeestä on omistettu Anarkistiselle poliittiselle kirjallisuudella, tosin bisnestä pyöritetään ihan normaaliin tapaan ja sympaattisen oloiset gubet siellä tuntuivat päivystävän ja juttelevan keskenään Bakuninista joten ei ole syytä pelätä että palavasilmäinen aatteen mies hyppäisi silmille.

Linkki Mustan kanin blogiin

Barbarians of Lemuria

2010-02-18T15:50:00.002+02:00

Muutamia viikkoja sitten tuli poimittua Fantasiapeleissä käydessäni pitkästä aikaa uusi roolipeli. Barbarians of Lemuria vaikuttaa pikaisen lukemisen perusteella todella yksinkertaisilla säännöillä, armollisen lyhyellä sääntökirjalla ja miekka & magia genren lainalaisuuksia ja tropeita mallintavalta peliltä.

Ensivaikutelmani on että kyseessä hyvin yksinkertainen mutta joustava sääntöjärjestelmä, erityisesti pisti silmään miten taidot on toteutettu pelissä. Pelaaja määrittelee hahmolle miettimänsä taustarinan mukaan uria ja kuinka paljon niissä hän vietti aikaa. Yksittäisten taitojen arvojen miettimisen sijaan hahmon oletetaan tutustuneen kaikkeen tiettyyn uraan oleellisesti liittyvään. Hahmon tekeminen kestää sääntöjen puolesta ehkä noin 5 minuuttia, pidempi aika menee aivan varmasti miettiessä sopivan sankarillista konseptia.

Pimeyden linnake - hyvä johdatus miekka & magia genreen

2010-01-08T18:26:00.008+02:00

Pimeyden linnake fantasia-antologia (ISBN: 951-8954-63-1) on viimeisin divarilöytöni ja yksi parhaimpia kokoelmia seikkailukirjojen fantasiapuolen miekka & magia alagenrestä. Kokoelma on varmasti yksi monivahteisimpia mitä suomen kielellä voi genrestä lukea, kuin juustotarjotin tai viininmaistajaiset joissa on tarjolla mitä eksoottisimpia makuja. Hänelle joka haluaa tutustua miekan ja magian maailmoihin mahdollisimman erilaisten kirjoittajien näkemysten kautta ovat kootut tarinat juuri omiaan.

Teokseen toimittaneen Markku Sadelehdon esipuhe pudottelee genren huippunimiä ja teoksia ehdottoman ja armottoman asiantuntijan vakaudella, vihjeitä jotka ovat varmasti hyödyksi myöhempää lukemistoa etsittäessä. Kääntäjät eli Sadelehto itse, Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä ovat tehneet hyvää työtä, vaikka joistain pienistä asioista voikin valittaa, esimerkiksi se että eräässä tarinassa mitä ilmeisimmin "sweet young thing" naisen kuvauksessa on käännetty "ihanaksi nuoreksi otukseksi" vaikka "otuksen" sijaan "olento" olisi ollut oikea ja vakiintunut tapa kääntää ilmaus.

Ensimmäinen tarina on Robert E. Howardin Bal-Sagothin jumalat joka on toiminnan kuvauksineen, miekkamiehineen ja kadonneine sivilisaatioineen miehen tunnusomaista tuotantoa. Päähenkilöinä on Howardin Conan barbaari tarinoista poiketen kaksi urhoa, ja tarina sijoittuu sarvikypäräisine viikinkeineen Howardin versioon pimeästä keskiajasta, vaikka suurin osa tapahtumista sijoittuukin eksoottisen kuvitteellisen kulttuurin maisemiin.

Henry Kuttnerin Pimeyden linnake josta antologia on nimensä saanut on kokoelman heikoin lenkki. Mitään vikaa jutussa ei ole mutta se on vain omaperäisyyden puutteesta kärsivä pastissi, vaikkakin varhainen. Erinomainen esimerkki genrestä toki mutta eräs kohtaus kopioi niin täydellisesti Howardin muualla julkaistua kertomusta Elefantin torni että se on vaivaannuttavaa enemmän kuin vähän tämän sorttisia tarinoita lukeneelle.

David Draken Lohikäärmeen hampaat taas sijoittuu barbaariselle rajaseudulle Rooman rappion päiviin ja historiallinen miljöö tuntuu olevan läsnä muunakin kuin hutaistuna taustana. Tarinan fantastiset elementit eivät ole yhtään sen miedompia kuin muiden tarinoiden mutta tietty karheus tuo kaiken uskottavammaksi.

C. L. Mooren Jirel taikamaassa on poikkeuksellisesti naisen kirjoittama miekka & magia tarina jossa naispuolinen päähenkilö potkii persettä. Tarinen miespuolinen paha velhokin on vain vielä pahemman velhottaren helmoissa nyhjäävä vätys. Vaaroja ja haasteita ratkotaan suin päin toisiin ulottuvuuksiin syöksyen niin että seikkailussa on meno päällä koko ajan. Mooren tarinoita kiivasluonteisesta Jirellistä lukisi mielellään lisää.

Jack Vancen Pyhiinvaeltajat on loistava veijaritarina joka nostaa päähenkilöksi täysin moraalittoman opportunistin. Siinä missä kovimmatkin kyynikot kuten Howard kirjoittavat vahvoista miehistä ja naisista joilla kuitenkin on oma karu moraalikoodistonsa kuvaa Vance päähenkilönsä Cudgel nimisen selkärangattoman lurjuksen täysin päivastaisesti mitä genren novellilta odottaisi. Vance on maineikas sanaseppo ja suomennos tekee hänelle tässä kokoelmassa totisesti oikeutta.

Michael Shean Vainajien valtakunta taas ei ole mitään sen vaatimattompaa kuin miehen oma fantasiamaailmaan sijoitettu versio Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän Inferno-osuudesta. Hourekuvia ja hirvittävyyksiä tarjoileva kiertoajelu synkässä manalassa on kokoelman kaikkein mielikuvitusta kiihottavin tarina ja osoitus suhteellisen kapean kirjallisuuden alagenren laveista mahdollisuuksista.

Resupekkoja II

2009-12-04T10:27:00.004+02:00

Kirjoitin aikaisemminkin samasta tyypistä. Kalpea, laiha ja pulipäinen mies iskostui taas jostain näkökentän laidalta aamutuimaan kärttämään rahaa. Tällä kertaa koko vuokran sijaan kahtakymppiä lainaamaan.

Näytän siis joko joltain rahoissa kieriskelevältä Jari Sarasvuolta tai toiselta resupekalta, molemmat vaihtoehdot ovat huonoja. Vaurauden ja vallan vaikutelmat eivät ainakaan välity niille ihmisille joihin haluaisin ja jos näytän samalla tasolla kyseisen kaverin kanssa pyöriskelevältä niin asiat ovat todella huonosti.

Ei minulta nyt irtoa kahtakymppiä tuosta noin vain, ja tragediaan tämä tulee johtamaan sitten kun sällin pitkät piuhat vetävät johtopäätöksen siitä että "Sillä on rahaa eikä se halua antaa sitä minulle, voi minua." sen sijaan että hän tajuaisi vaikka pohtia seuraavaa "Sillä ei ole ole rahaa annettavaksi ainakaan tuntemattomille jotka yllättäen kärttävät sitä isoissa summissa."

Doom ja raskaampi metalli

2009-12-04T10:04:00.004+02:00

Olen ollut nostalginen siitä kuinka vanhoina hyvinä päivinä pelattiin Doomia ja kuunneltiin metallia, sen lisäksi mitä mankasta luukutettiin itse pelinkin midi-muotoiset taustat pohjasivat ihan kohtuullisiin kipaleisiin, joskin yleensä yksittäisen riffin kopiointiin tms. joten lainauksesta (varastamisesta) ei pelintekijöitä kukaan voinut oikeudessa syyttää.

Seuraavien tasojen taustalla soivat midi-muotoiset pimputukset ja mihin kappaleisiin ne löyhästi pohjaavat ovat ainakin yleisessä tiedossa:

E1M1 Metallica: No Remorse
E1M4 Pantera: Rise
E2M1 AC/DC: Big Gun tai Helstar: Burning Star
E2M2 Metallica: Call of the Ktulu
E2M3 Pantera: Regular People (Conceit)
E2M9 Pantera: Mouth for War
E3M1 Pantera: Mouth for War
E3M3 Slayer: Behind The crooked Cross
E3M8 S.O.D.: Sargent D and the S.O.D.

Netin käytöstä ilman omaa konetta

2009-11-28T17:03:00.004+02:00

Olen jo jonkin aikaa ollut ilman omaa kotitietokonetta ja se on aiheuttanut hieman omanlaatuisiaan ongelmia.

Työpaikalla koneen käyttäminen on ongelmallista koska se on töistä pinnaamisen lisäksi sangen vaivalloista ja riskialtista. Tietoturvassa on hieman muustakin kyse kuin pelkästään omasta nahasta ja lisäksi kaikkialle ei hyvistä syistä pääse.

Kirjaston nettipäätteet olisivat hyvä jos kirjastot olisivat vielä auki silloin kun olen töistä kotipuolessa. Lisäksi kirjastossa Habbohotellia pelaavat nasselit tuovat hieman vaivaannuttavan olon.

Mbar niminen baari nettiyhteyksillä on muuten hyvä mutta liian kallis, jokainen DJ soittaa hipstreihin vetoavaa musiikkia ja asiakkaat ovat kaikki nuoria, kauniita ja trendikkäitä. Lisäksi pistän puuhelmisiä kaulakoruja käyttävien nuorten miesten ja reivaajatypyjen keskeltä paikassa silmään kuin Jörg Haider.

Level 7 nettikahvila on kohtuuhintainen mutta täynnä teini-ikäisiä nuorempia miehenalkuja pelaamassa mikä ikinä onkaan kuumin nettimonipeli tällä hetkellä. Kaltaiselleni sedälle tulee vähän outo olo moisessa paikassa roikkumisesta. Äidit jotka hakevat lapsiaan katsovat kuin pedonallea joka etsii uuttaa groomattavaa.

Rautatieaseman nettipäätteillä taas ei kulu kovin pitkää aikaa kun sama lössi aikuisia miehenroikaleita joka roikkuu asemalla muutenkin kaikki päivät tulee kovistelemaan.

Tuskastuttavaa kerrassaan, mbar lienee paras vaihtoehto koska pahin mitä on sattunut eli urospuolisen hipsterin vittuilu ei ihan hirveästi paina, savannin juottopaikkaa vertauksena käyttäen sama kuin apina haukkuisi vesipuhvelia sen kädettömyydestä.

Rouvalle terveisiä

2009-11-27T13:35:00.003+02:00

Viime aikoina on hieman sanottaisiinko että lievästi jurppinut ihmiset jotka toivottavat terveisiä rouvalle tai yrittävät myydä jotain lahjatavaraa annettavaksi vaimolle. Virheellisten toivottelijoiden tai myyntityrkkyjen korjaaminen voi olla varsin moniosainen urakka, kun on selvittää että ei ole vaimoa tai tyttöystävää tai "jotain muuta" naisystävää mitä tuolla viimeisimmällä ikinä tarkoitetaankaan.

Bad Taste - Huonoa elokuvaa hyvällä maulla

2009-11-26T12:15:00.012+02:00

Hankin divarista, katsoin ja näin korjasin eilen erään aukon yleissivistyksestäni. Bad Taste on yksi niitä kulttiklassikon statuksen saavuttaneita elokuvia joista on kuullut jos jonkin sorttista hehkutusta vuosien varrella.

Kyseessä on siis verellä läträykseen keskittyvä amatöörituotanto jossa jurtti huumori ja posketon väkivalta täyttävät ruudun. Kyseessä on myös Peter Jacksonin ensimmäinen filmi joka poikkeaa siis enemmän kuin hieman miehen nykyisistä suurproduktioista, maasta se pienikin polkaisee.

Bad Taste on malliesimerkki siitä kun poikaporukalla lähdetään tekemään elokuvaa, fiiliksissä on sellaista tiettyä käsityön leimaa. Oikeastaan kyseessä on myös viattomamman ajan tuote, yliampuvat tehosteet, aivojen ja oksennuksen syönti tai lampaan ampuminen singolla ovat varsin pientä verrattuna siihen mitä televisiosta tulee parhaaseen katseluaikaan.

Liiottelematta televisioviihde on ajanut jo vanhan ajan verikekkerigenren ohi, esimerkiksi tämän viikon maanantain jaksossa Erikoisjoukkuetta oli ahdistava kidutus ja raiskaus juttu, tiistain Bonesissa hakattiin mieheltä päätä irti kirveellä paljon hirvittävämmällä tavalla kuin useimmissa vanhoissa gore-elokuvissa, saman päivän Criminal Minds kuvaa kuinka hetekaan sidottu nainen kidutetaan hengiltä sähköshokeilla ja keskiviikkoillan Kova laki: Erikoisyksikkö tarjoilee taas toinen toistaan järkympiä spektaakkeleita raiskauksista, murhista ja kidutuksesta. Kaiken lisäksi tuo arkipäivästetty pikaruokasilpominen on aika puuduttavaa, varsinkin siinä moralistisessa viitekehyksessä missä se esitetään.

Vanhat läträyselokuvat ovat valtaosin aika sympaattisia, sellaisella poikamaisella innostuksella väkerrettyjä tuotantoja. Bad Taste varsinkin on täynnä sellaista höröttelyä aiheuttavaa törppöilyä joka voittaa pikaruokaväkivallan turruttaman ja välinpitämättömän katsojan puolelleen.

Michael Moorcock: Katso ihmistä!

2009-11-18T11:06:00.006+02:00

Varsinkin Yhdysvalloissa suosittu lyhenne ja fraasi "WWJD - What would Jesus do?" eli "Mitä Jeesus tekisi?" on tullut monelle tutuksi ainakin viime vuosina internetin välityksellä. Michael Moorcock esittää kirjassaan toisenlaisen kysymyksen joka kuuluu: Mitä tekisit Jeesuksena?

Vaskikirjojen uusin suomennos Michael Moorcockin klassikosta Katso ihmistä! on varmasti yksi kiehtovimpia teoksia spekulatiivisen fiktion genressä. Kirja on myös sopivasti näin joulun alla mielenkiintoista luettavaa yhtenä värikkäimmmistä pohdiskeluista Jeesuksesta.

Kirja kuvaa päähenkilön Karl Glogauerin jatkuvaa ja pitkittynyttä ihmissuhde- ja uskonkriisiä joka johtaa hänet aikamatkalle menneisyyteen Palestiinan vuoteen 29 jKr. yrityksenään todistaa Jeesuksen ihmetekoja. Karlin elämä kuvataan niin menneisyydessä, nykyhetkessä kuin lapsuuden takaumina rakentaen kuvaa rakkautta ja sitä jotain saavuttamatonta uskonnollista kokemusta vaille jääneestä yksilöstä. Rakkaus, uskonto ja seksi kietoutuvat kudelmassa kaikki yhteen. Tämä konkreettisen ja kouriintuntuvan uskonkokemuksen ja pyyteettömän rakkauden etsintä on koko teoksen perusta.

Aikamatkustus menneisyyteen on nykytietämyksen nojalla mahdotonta ainakin siinä muodossa kun se populaarikultuurissa ja tässä kirjassa kuvataan, eli koko kirjan juoni on ripustettu huonosti ymmärretyn teoreettisen konseptin varaan joka toimii pseudotieteellisenä ihmeenä.

Moorcock on ilmeisen tietoinen tästä ja ohittaa aiheen yksinkertaisesti sillä että hän jättää fiksusti kuvaamatta sen mitä päähenkilökään ei ymmärrä. Aikamatkustuksesta on lähinnä tarjolla symbolismilla ladattua kuvailua kuten esimerkiksi kohdun kaltainen kammio johon aikamatkaaja sulkeutuu kellumaan nesteessä.

Aikamatkustus on maaginen hokkuspokkus joka mahdollistaa koko juonen ja on ehkä pakko kuvata ns. "tieteellisesti" jotta lukija voisi antautua kirjan muuhun pohdiskeluun ilman mahdollisesti epämieluisien ihmeiden sulattelua. On mielenkiintoista että teos joka hyvin pitkälti keskittyy ruimimaan ihmeitä maallisin selityksin on ripustettu selittämättömän ihmeen varaan.
Aikamatkustuksen voi myös nähdä vertauskuvana kurottamisesta kohti toista maailmankatsomusta ja aikaa poispäin nykyajasta.

Päähenkilö Karl on hengellisessä etsikkoajassaan kieppuvana väkkäränä sangen inhimillinen, ja sopii kirjaan joka käsittelee lihaksi tullutta Jumalaa. Ei voi olla miettimättä kuinka paljon Karlin hahmo paljastaa kirjailijasta itsestään. Moorcock on itse myöhemmin urallaan eternal champion sarjassaan toistanut rutiinilla juonta jossa erilaisissa inkarnaatioissaan valittu erikoisyksilö toteuttaa suurta tehtävää usein mystiikalla ja henkimaailman asioilla ladatuissa mytologisissa maisemissa. Messiaaninen aihepiiri on ainakin kirjailijalle varsin leimallista.

Parhaimmillaan kirja on päähenkilön mielenliikkeitä kuvatessaan, kankeimmillaan sohiessaan vimmaisesti tuhat kertaa nähdyllä stereotyypillä hyväksikäyttäjäpapista ja halpoja shokkeja kalastellessaan marssittaessaan mm. kuolaavan järkijätön estradille. Seksi on läsnä tavalla joka saa miettimään onko tämä joskus kun tämä kirja on ollut uunituore ollut provokatiivista. Kokonaisuus on yhdistelmä vilpitöntä pohdiskelua ja purkautumista joka sopii varsin hyvin niin epätoivoisen ja rikki olevan päähenkilön kuin Karl kuvaamiseen.

Kaikesta rosoisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.

Star Trek

2009-11-17T10:23:00.008+02:00

Katsoin eilen uusimman Star Trek elokuvan ja kyseessä on varmaan koko elokuvasarjan parhain edustaja. Kyse ei ole pelkästä uutuudenviehätyksestä vaan ihan puhtaista viihdearvoista. Star Trek elokuvat ovat parhaimmillaankin olleet vain toisen luokan viihdettä, jopa klassikot kuten Star Trek II: Khanin viha tai Star trek IV: kotiinpaluu ovat harmitonta hömppää tai lähes pateettista ylisuurta draamaa, juuri kuten on tarkoitettukin.

Selvennyksenä todettakoon mahdollisesti suipot tekokorvat solmussa lukeville että pateettinenhan on sivistyssana joka tarkoittaa paatoksellista, mahtipontista ja korkealentoista. Varsinkin paljon tieteisfiktiota kuluttava yleisö tuppaa käyttämään pateettista anglismina joka kääntyy säälittäväksi, ero on merkittävä kuten myös se sana lähes siinä edessä.

Se ihan alkuperäinen tv-sarja Star Trek lukuisine jatkoineen on myös puhdasta viihdettä, ei oikeasti yhtään kummempaa kuin Bonanza tai tohtori Ben Casey. Kaikissa Star Trek sarjoissa on ollut jossain määrin pohdiskelevia jaksoja mutta pääpaino on ollut silti helposti sulateltavassa viihteessä. Ben Caseyssä ja Bonanzassakin saatettiin myös pohtia vakavia eettisiä dilemmoja, ilman että niitä verhottiin vertauskuvallisen kuplaotsaplaneetan asukkaiden ongelmiksi.

Tämä uusi elokuva on siis kaunis, hauska, dramaattinen, seksikäs ja etenee vauhdikkaasti, jotain noista on aina aikaisemmin puuttunut jos jokin osa-alue on on ollut hallussa. Upeasta mutta vähän tyhmästä elokuvasta on siis kyse.

Ainoa asia mikä hieman minua häiritsee on se että kyseessä on jälleen kerran uudelleenlämmittely ja se että sarjan faneja lepytelläkseen aikaa haaskataan sen selittämiseen että kyseessä on vaihtoehtoinen todellisuus. Olisivat vain tehneet rehellisesti ihan uutena versiona, kyllä terve aikuinen tajuaa että kyse on uudesta tulkinnasta ja ei se Shatnerin tähdittämä versio minnekään katoa vaikka nuorempi polvi astuukin parrasvaloihin.

Kurnutusta

2009-11-16T14:18:00.008+02:00

Muutamia viikkoja sitten kuulin että artisti Lady Gaga olisi esiintynyt Kermit sammakoista kootussa ponchossa kuin muinaisten egyptiläisten Heqetin modernisoitu papitar ikään. Kyseessä on varmasti paras popparin asuste ikinä, ja viehättää erityisesti meitä groteskeille sammakkoidoleille uhrilahjoja tarjoavia kultisteja ja Muppettien ystäviä.

Tai sitten se on vain tuo ilme yhdistettynä tuohon niin tyylikkääseen asusteeseen.

Swords & Wizardry Whitebox - Tyhjä taulu?

2009-11-09T16:06:00.005+02:00

Olen aikasemminkin maininnut Swords & Wizardry roolipelin Whitebox version, kyseinen sääntöjärjestelmä pyrkii siis antamaan saman sisällön kuin vuoden 1974 "valkoinen laatikko" Dungeons & Dragons roolipeliä. Vuoden 1974 Dungeons & Dragons roolipeli oli oikeastaan pelkkä lisäosa Chainmail figuuripeliin ja vaati myös Outdoor Survival nimisen lautapelin omistamisen ulkoilmaseikkailuihin. S&W Whitebox on huomattavasti paremmin jäsennelty kuin esikuvansa, toisin kuin ensimmäinen roolipeli niin se on myös kokonainen, mutta ei sisällä yhtään sen enempää määriteltyä sisältöä ja oletuksia kuin alkuperäinenkään.

Yli kolmekymmentä vuotta virallista ja epävirallista linjanvetoa siitä mitä D&D pitää sisällään on pyyhitty pois, taulu on tyhjä mutta kehykset ovat tutut ja tällä kertaa kehykset ovat myös suorat ja kokonaiset. Paras anti mitä Whitebox voi kevyen ja improvisaatioon nojaavan sääntöjärjestelmän ohella tarjota on oikeastaan täysin puhdas pöytä, paljon ei ole saneltu valmiiksi. Kaikki Dragon lehden artikkelit siitä mikä on oikeaa D&D:tä on pyyhitty märällä sienellä pois. Kaikki myöhemmmät editiot voi karkoittaa mielestään jos haluaa, siinä määrin kuin mahdollista.

Lähes kaikki ideat jotka sopivat seikkailufantasiaan on helppo toteuttaa yksinkertaisella järjestelmällä, jos haluaa pelata vaikkapa musketti toisessa kädessä ja lyhty toisessa kädessä Lovecraftilaisia hirviöitä jahtaavia puritaaneja tai valosapeleita heiluttavia avaruussotureita mikään Gygaxin pyhä sana siitä kuinka tuliaseet syöksevät kampanjan tasapainottomaksi ei pitäisi estää peliä kehittymästä niille linjoille jotka itse luonnehtii.

Oikeastaan on surullista että S&W Whitebox on lähinnä dogmaattisten toistelijoiden eli Oldschool tyyppien suosiossa ja Forgen taidepelaajien yleisö ei näe tämän virtaviivaistetun suunnittelun helmen kaikkea potentiaalia. Luulen että kaikenlainen puhe näistä "kuin D&D mutta parempi" peleistä joita kutsutaan nimityksellä "Heartbreaker" on johtanut siihen että sisällön räätälöiminen omiin tarkoituksiin sopivaksi koetaan nykyään jotenkin onnettomaksi puuhasteluksi. Roolipelit ovat kuin lämmitettäviä valmiseineksiä. Whitebox on poikkeuksena kokonainen sian ruho suoraan teurastajalta, kyllähän sitä karvainen luolaeläjä järsii sellaisenaan mutta luulisi että raakaa potkaa jonkin aikaa riivittyään sitä alkaa ihan luonnostaan muokkaamaan jotakin omaan makuun sopivampaa.

Swords & Wizardry Whitebox Original

Whitebox Revised

Resupekkoja

2009-11-03T09:15:00.004+02:00

Tänään joku aivan tuntematon pyysi minua maksamaan vuokransa. Mies oli selvästikin sekä pihalla kuin lumiukko että epätoivoinen. Aivan kuin kovin monella olisi mukanaan ja aivan tuntemattomalle heittää useita satoja euroja. Näytän siis ainakin joidenkin silmiin varakkaalle. Ennustan että resupekka tulee katkeroitumaan tästä kohtaamisesta. Pitää siis taas yhtä naamaa lisää varoa.

Onkohan tämä nyt tulosta siitä että joku on saarnannut onnettomalle jotain pitkän tähtäimen tavoitteista ja niiden ratkaisemisesta, nyt sälli sitten ihan tosissaan yrittää ratkoa dilemmaansa niillä puutteellisilla välineillä mitkä hänellä on.

Vieläkin muistellessa ottaa päähän aikanaan aikanaan kouluissa kiertäneet uskovaiset jotka varoittelivat salillisia oppilaita huumausaineiden vaaroista, etenkin siitä kuinka narkkarilla ei ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia tai tavoitteita. Ei kovin monella palkkatyöläiselläkään ole muuta kuin seuraavaan kuittiin saakka.

Niissä huumevalistusta niin auliisti jakaneissa ihmisissä ärsytti myös ne toinen toistaan hurjemmat tarinat saatananpalvonnasta, seksistä, okkultismista ja muusta hurjasta menosta. Aina näissä salamapartioissa oli joku nahkatakkinen kova jätkä joka rehenteli entisen elämänsä hurjuudella.

Pidän enemmän vanhan koulukunnan spuuduista jotka tähtäävät realistisiin lyhyen tähtäimen tavoitteisiin, kuten kaljapulloon, viinapulloon, maksalaatikkoon, grillibroileriin tai makkaralenkkiin ja suhteuttavat tulonhankintansa siihen pyytämällä summaa jonka arvioivat helposti irtoavan, luulen että Hakiksen reppanat ovat myös laskeneet summan sellaiseksi että työn määrä eli kuinka montaa hihaa joutuu nykimään suhteutuu tavoitteisiin.

Kundit sillan alla olisivat varmasti asiantuntijoita joita soisi erilaisten kansalaisliikkeiden konsultoivan koska onhan se kumma että perunanenäinen soppamies saa allekirjoittaneelta lohkeamaan kylmiä euroja siinä missä maailman pelastamisen asialla oleva yhtä hymyä oleva nätti ja parikymppinen nuori nainen ei saa vaikka kuinka räpsyttelisi isoja bambinsilmiään.

Naamiohuveja

2009-10-29T09:05:00.006+02:00

Olen valmistellut hiljan naamiaisasua budjetilla. Kympin huopasilinteriä on venytetty hatuntekijän puupäässä, musta puku jota on lähinnä käytetty hautajaisissa on kaivettu esiin ja referenssimateriaalia on kaivettu netistä. Viittaa pitäisi parsia ja tekoviiksiäkin pitäisi alkaa sovittelemaan nenän alle. Taika-Jimin hypnoottista elettäkin on harjoiteltu. Olen hieman hukassa kyllä kemujen suhteen muuten, tavallaan olen tänä kesänä ensimmäistä kertaa tunkenut mukaan tuntemattoman ihmisen juhliin ja silloinkin hyvin vanhan ystävän seurassa, muutamissa illanistujaisissa olen ollut hyvin vähäisillä eväillä vain oma sosiaalinen rajoittuneisuuteni tukemana ja tulevan lauantai-sunnuntai yön olen vain tuttu toisen osapuolen kanssa ja kolmannen en ollenkaan.

Ihmisapinan tarve sosiaalisten verkostojen rakentamiseen on kova, olen sangen tyytyväinen nykyiseen verkostooni mutta yritän myös rakentaa muita verkkoja. Määritelmä "tavata uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä" ei ole ihan paikkansa pitävä, yleensä ihmiset jotka ovat mielenkiintoisia ovat sellaisia jotka tunnen jossain määrin ja "uusia" on usein mutta ei aina kiertoilmaisu kiinnostaville vapailla markkinoilla oleville ihmisille joiden kanssa en ole tyrinyt mahdollisuuksiani. Mistään typerästä nollasummapelistä tai ylipäätään mistään pelistä ei ole kyse, ihmiset eivät ole pelinappuloita tai työkaluja, se vain on nyt niin että että jos haluaa tavata ihmisiä täytyy mennä sinne missä ihmiset ovat. En ole tulosvastuullinen itselleni, jos iltama menee olusilla jätkien ja mimmien kanssa sekin on helvetin hyvä juttu. En ole ihan niin paatunut häntäheikki ja naistenmies kuin sinkkuudesta tulee oletusarvona kuultua, tai kuten muutamassa huhuissa olen itseäni kuullut luonnehdittavan.

Kuulumisia lyhyesti

2009-10-26T09:35:00.003+02:00

"Keskus on pettänyt,
läsnä on hajaannus."

Viime viikolla kotitietokoneeni otti ja kärähti, sitä ennen laite oli päästänyt pari päivää outoa kaksitahtisen mopedin käyntiääniä muistuttavia säksätyksiä.
Lopullisen tuhon takana oli ilmeisesti oikosulku, asunnon sulaketaulusta täytyi vaihtaa kaksi sulaketta tämän oppimiseen. Päivityksiä siis tulee nihkeästi koska mahdollisuudet päästä yhteyden päähän järkeviksi ajoiksi ovat rajoitetut ulkopuolisiin lähteisiin. Eniten korpeavat hyvin rajoitetut mahdollisuudet päästä säätäämään näillä eri sosiaalisilla verkostosivuilla.

Muita sattumuksia ovatkin kaikennäköiset kommellukset töissä ja vapaa-ajalla. Viikolla on ollut tarjota palaveerausta, hiki otsalla metsässä tarpomista, poliisin kopterien etsintävalojen ihmettelyä, yllättäviä kiitoksia, ryyppäjäisiä kulttuuripiireissä ja kaikkein omituisimpana sattumana pidän allekirjoittuneen luulemista alaikäiseksi.

Muuten kaikki onkin alkanut tänään kuten aina ennenkin, entropian määrä kasvaa tavalliseen tapaan, tervehdyksiin ei vastata ja maailma pyörii kuten olettaa voisi.

Urutsk and Cosmic Finns - In English

2009-10-20T23:07:00.005+03:00

(I have hastily written this translation to english because I have learned that people are using google translator to read my yesterdays post, and that program pretty much mangles the meaning of what was written and it doesn't of course understand idioms, I really don't claim to write very well in english but this might give better idea. The passage I quoted and translated has been put here in original english form so it can been seen what I have quoted.)

In comment section of my earlier writing author of Urutsk campaign world and roleplaying game passed over to write some comments, where quite an interesting detail was revealed. Apparently one of the important peoples of the fantasy world are based on Finns. Fantasy world in question is more like Barsoom than Lord of The Rings, more Tékumel than Greyhawk. That earlier writing of mine has also been linked in her blog.

What the rulebook says about these cosmic Finns is actually pretty interesting reading, here's it after about a quarter of an hour of translating:

"Yirinn are a short, stocky ethnicity; both male and female Yirinn stand around five feet tall and typically weigh around 150 pounds. Their long hair tends toward dark brown or black, but turns grey or silver with age. They have a pale to ruddy
complexion, but most have blue eyes. Yirinn have stout frames and a strong, muscular build. They are rugged and resilient, with the capacity to endure great hardships.

Yirinn are typically practical, stubborn and courageous. Culturally they are introspective, suspicious and possessive. They have an average lifespan of over one century."

That is to me quite flattering and somewhat hilarious characterization if you connect it with Finns. Some could easily see that as troubling and even get indignant if intentionally wanting to get it wrong. I don't find it troubling at all, these Yrinn clearly are not Finns but fictional people whose origin of inspiration are Finns. It should be clear to all that this is just playing with wide stereotypes.

Finns have already been influence or made impression in fantasy across the pond. For example Forgotten Realms and other old D&D-campaigns are filled with details that are for example inspired by Kalevala but the influence has been through so thick cultural filter that their origin would not be easily guessed if familiar or familiar sounding names would't be used. Even so called standard fantasy could be seen as pretty exotic version of medieval central europe. Urutsk though has no qualities that could be described as standard fantasy, which is why it may be so fascinatingly different.

Urutsk ja kosmiset suomalaiset

2009-10-19T11:49:00.007+03:00

Aikaisemman kirjoitukseni kommenttiosiossa Urutsk kampanjamaailman ja roolipelin kehittäjä kävi heittämässä hieman kommenttia, josta paljastui aika mielenkiintoinen yksityiskohta. Yksi ilmeisen keskeisistä kansoista tuossa fantasiamaailmassa pohjaa suomalaisiin. Kyseessä on siis enemmän Barsoomin kuin Sormusten Herran kaltainen fantasiamaailma, enemmän Tékumel kuin Greyhawk.
Tuo aikaisempi kirjoitukseni on ollut linkitettynä myös hänen blogissaan.

Mitä sääntökirja sanoo sitten näistä kosmisista suomalaisista on aika mielenkiintoista luettavaa, tässä noin vartin käännöstyönä:

"Yirinnit ovat lyhyt ja rotevarakenteinen etninen ryhmä, niin miehet kuin naiset ovat noin viisi jalkaa pitkiä ja painavat noin 150 paunaa. Heidän pitkät hiuksensa ovat tumman tai ruskean sävyisiä, mutta harmaantuvat tai muuttuvat valkoisiksi iän myötä. Heidän ihonsa on kalpea tai punertava, mutta useimmilla on siniset silmät. Yrinnin ruumiinrakenne on tanakka, väkevä ja lihaksikas. He ovat karuja ja sitkeitä, tottuneita vastoinkäymisiin.

Yrinnit ovat tyypillisesti käytännöllisiä, itsepäisiä ja rohkeita. He ovat kulttuurillisesti sisäänpäin kääntyneitä, epäluuloisia ja omistushaluisia. Heidän keskimääräinen elinikänsä on yli vuosisadan."

Onhan tuo mielestäni jokseenkin imarteleva ja melko hulvaton luonnehdinta jos sen yhdistää suomalaisiin. Voisihan tuon joku kokea helposti myös ongelmalliseksi ja tuohtuakin voisi jos tahallaan haluaa ymmärtää väärin mistä on kyse. En ainakaan koe tuota mitenkään ongelmallisena, siis nämä Yrinnithän eivät ole suomalaisia vaan fiktionaalinen kansa jonka innoituksen alkuperä on suomalaisissa. Täytyyhän sitä nyt jokaisen ymmärtää että kyse on kuitenkin vain laveilla stereotyypeillä pelaamisesta.

Vaikutteiden tai pikemminkin juuri vaikutelmien ottamisen suhteen suomalaiset ovat ennenkin esiintyneet rapakon takaisessa fantasiassa. Esimerkiksi Forgotten Realms ja muut vanhat D&D-kampanjat ovat pullollaan yksityiskohtia jotka ovat inspiroituneet esimerkiksi Kalevalasta mutta vaikutteet ovat menneet niin voimakkaan kulttuurillisen filtterin läpi että ei niiden alkuperää ihan helposti arvaisi ellei tuttuja ja tutunoloisia nimiä käytettäisi. Kyllähän ihan ns. perusfantasiakin on yleensä tulkittavaksi aika eksoottiseksi versioksi keskiajan Keski-Euroopasta. Urutskissa tosin ei ole mitään mitä voisi luonnehtia perusfantasiaksi, jonka johdosta se onkin ehkä niin viehättävän erilainen.

Hackmaster Basic

2009-10-11T16:38:00.006+03:00

Kuluneella viikolla kolahti odottamani Hackmasterin uuden version sääntökirja postiluukusta. Eräänlainen perussääntökirja tai alustava julkaisu on kyseessä joka nojaa siihen että lisää on tulossa. Kyseessä ei ole ihan täysin pelkkä Dungeons & Dragons roolipelin klooni uusilla mausteilla. Aikaisemmat Hackmasterin versiothan ovat olleet suoraviivaisia klooneja mutta tässä tehdään selvästikin omaa juttua. Eräänlainen pitkälle kehittynyt variantti on siis kyseessä.

Vanhan koulukunnan pelaajille tätä markkinoidaan mutta vaikutelmani on enemmän jostain AD&D- ja D20-systeemien välimaastoon jäävästä luomuksesta. Oikeastaan pelin voisi pintapuolisella tarkastelulla summata siten että kaikki klassiset puhnutuksen aiheet D&D:n säännöistä on otettu käsittelyyn ja lopputuloksena on Hackmaster Basic, esimerkiksi panssarit vähentävät vahinkoa, kilvet ovat helkkarin käteviä sekä ensimmäisen tason hahmon selviytyminen on helpompaa.

Säännöt ovat täynnä omituisia humoristisia katsauksia jenkkien pelikulttuuriin, noppien tuurin manipulointi, pelinjohtajan näkösuojan merkitys ym. aiheet hymyilyttävät. En tiedä miten hyvin tälläinen "kuin D&D mutta parempi" linjan tuote menestyisi kotimaamme tuotoksena, onneksi jenkit jaksavat väsätä tälläistä.

Huonona puolena Hackmasterissa on tosin myös se huumori, kovin pitkää kampanjaa ei ehkä tule pelattua jos peruslähtökohtana oleva mielikuvituksellinen pelaajien nöyryyttäminen vain jatkuu sessiosta toiseen. Ainakin tästä voi kopioida niitä juttuja joissa on onnistuttu jos nyt ei välttämättä pelattua itse peliä saisi.

Basic Fantasy Role-Playing Game

2009-10-10T16:05:00.011+03:00

Kirjoitin jonkin aikaa sitten vanhan koulukunnan sääntöjärjestelmistä, listauksesta jäi uupumaan yksi peli johon olin vielä tutustumassa, nimittäin Basic Fantasy. Nimeltään valitettavasti auttamattoman tylsältä kuulostava peli on todennäköisesti koko vanhan koulukunnan peliskenen parhaimmistoa. Kriittisesti tarkastellen saattaa olla peräti paras järjestelmä. Ainakin ilmaisten sääntöjen lukemisen perusteella vaikuttaa Basic Fantasy roolipeliltä paremmasta päästä.

Kyseessä on klooni Basic Dungeons & Dragons pelistä mutta sellaiset vanhat ihmeelliset kommervenkit kuten Thac0 on heitetty romukoppaan ja rotu sekä hahmoluokka on erotettu toisistaan. Pelin lisäosat tuovat oman värinsä niille jotka haluavat pelata maahista tai vaikkapa paladiinia. Säännöt on pidetty yksinkertaisina mutta tarpeeksi monipuolisina ja esimerkiksi haltian joka keskittyy loitsimisen sijaan vain miekan ja jousen kanssa elvistelyyn tai vaikkapa kääpiöpapin pelaaminen on mahdollista. Tietysti joku kuri touhussa on pidetty ja esimerkiksi kääpiövelhoja ei ole koska semmoinen ei ole koskaan kuulunut kääpiön arkkityyppiin.

Basic Fantasy oikeastaan naittaa alkuperäisen, laatikkosettien ajan ja AD&D sääntöjen Dungeons & Dragons sääntöjärjestelmät yhteen. Tämä on hyvä koska käsityksiä siitä mitä on "vanha D&D" on monia, huonompi juttu se on jos käsitykset ovat niin voimakkaita että niistä ei ole varaa edes vähän joustaa. Basic Fantasy tasapainoilee mielestäni sangen onnistuneesti vanhan säilyttämisen ja järkeistetyn suoralinjaisen pelisuunnittelun välillä.

Basic Fantasy Role-Playing Game

Erään aikakauden loppu

2009-10-08T11:16:00.012+03:00

Roolipelaaja lehti on nyt sitten kuollut, lopetettu kannattamattomana. Harmittaa että enää ei ole suomenkielistä roolipelilehteä. En tosin koskaan tue mitään pelkän kotimaisuuden vuoksi, ja kyseisen perusteen heittäminen on vain typerää koska se pitää sisällään oletuksen että laadulla ei ole väliä, lehti sattui vain olemaan loppua kohden oikeasti myös hyvä.

Roolipelaaja-lehti lopettaa toimintansa

Muutaman jutun kirjoittaneena avustajana minulla ei todellakaan ole mitään tietoja Riimuahjon toiminnasta tai lehden omistajien päätöksistä. Kaikki mitä kirjoitan pohjaa siis hatariin vaikutelmiin ja joutilaan mielen suurentelemiin pikkujuttuihin.

Harmillista on että Roolipelaajaa loppuun saakka vainosi maine vain tietyn pienen piirin tai skenen lehtenä. Varsinkin Petterssonin päätoimittajuuden aikana lehti otti paikkansa roolipelien kotimaisena yleislehtenä. Mies kävi säännöllisesti kaikilla suomalaisilla roolipelifoorumeilla kalastelemassa uusia kirjoittajia ja muokkasi selvästikin helposti lähestyttävää harrastajien lehteä.

En minäkään niitä juttujani sinne lehteen saanut millään salaseuran kädenpuristuksella, Mustanaamiokerhon jäsenyydellä tai puoluekirjalla. Lähetin vain sähköpostia että onko kiinnostusta artikkelille aiheesta X ja sitten otin ja kirjoitin sen, luetutin juttuni niillä ihmisillä jotka käsiini sain ja lähetin korjausten jälkeen Petterssonille. Muutamasta jutusta ehdotettiin että kirjoittaisin koska olin pitänyt niiden aihepiiristä sen verran mekkalaa harrasteen foorumeilla. Eikä siinä tarvittu mitään akateemista koulutustasoa tai Forgelaisen teorian ja Ron Edwardsin pienen punaisen kirjan innokasta heiluttamista. Yksinkertaisen viimeksi ammattikoulussa oppejaan saaneen, peliteoriaan nihkeästi suhtautuvan seikkailutarinoiden ystävän jututkin kelpasivat siinä missä teoreetikkojen, nuorten toivojen, alan kotimaisten huippujen ja kiistatta kunniotuksensa ansanneiden pitkän linjan toimijoidenkin. Eikä sinne mikä tahansa läpi mennyt, häpeämätön tyrkky kun olen niin lähetin myös ehdotuksia materiaalista jonka saralta voi olla ihan hyvä että ei menty pidemmälle.

Vertausta Magukseen ei voi välttää, sen virheistä oli selvästikin opittu, esimerkiksi lähinnä yhteen järjestelmään sisällön suoltamiseen ei ryhdytty ja järjestäänkin sietämättömän huonoa roolipelaajien kirjoittamaa fiktiota ei lehdessä onneksi näkynyt. Mieleeni on syöpynyt yhä eräs tarina Maguksessa jonka päähenkilö oli kehitetty ajatuksella "kuin Wolwerine mutta parempi" ja se tarkoittaa siis pitkää poplaria.

Lopetin tilaukseni aikanaan vähän ennen Petterssonin astumista remmiin, ja uusin sen lähes samoin tein koska lehden linja näytti muuttuneen. Tämä ei tarkoita sitä Rautalahden aikana lehti olisi ollut huono, ei todellakaan. Linjanvedot ja niiden myötä kohderyhmä taisivat hänen aikanaan vain olla tarkemmin rajatut. Näen että lehti on ollut kumpaakin mitä siltä on toivottu. Ilmeisesti kumpikaan lähestymistapa, kapea ja leveä polku eivät toimineet kaupallisesti. Eikä keneltäkään, eli siis noilta Riimuahjon tyypeiltä voi vaatia kestämättömiä taloudellisia uhrauksia.

Kari T. Leppänen on kunkku

2009-10-06T19:25:00.006+03:00

Mustanaamion lukijoille tämän kotimaamme sarjakuvapiirtäjien huippua edustava mies on yhtä tuttu kuin Aku Ankan lukijoille Carl Barks. Vain jonkin aikaa sitten sain erästä foorumia selatessa tietooni että miehellä on omat kotisivut, joilla on vieläpä luettavissa muutamia enemmän tai vähemmän kokonaisia tarinoitakin.

Linkki Leppäsen kotisivujen alkuun.

Edgar Rice Burroughsin Mars sarjakuvana.

Upean eskapistinen Burroughsin hengessä tehty tieteisfantasia Xellana.

Vanhan tasavallan ritarit

2009-10-05T10:51:00.007+03:00

Katselin lauantaina tämän lyhyen ennakkomarkkinointiin keskittyvän pätkän tulevasta Star Wars aiheisesta massiivisesta nettiroolipelistä. Videon intoa puhkuva hehkutus siitä että tässä on peliä niille jotka ovat haaveilleet Darth Vaderin ja Boba Fettin yhteisestä toiminnasta kuulostaa kyllä aavistuksen likaiselta.

Linkki tästä.

Tuota kun ryhtyy pelaamaan saa heittää hyvästit elämälleen. Miksi enää edes yrittää kun voisi olla jediritari? Alkuperäisestä trilogiasta tosin oppii Skywalkerin tapauksesta että jediritarit eivät saa lopulta mitään, muut saavat prinsessat (joka on siis ihan hyvä koko sukulaisuusdraaman varjossa), eewokit saavat paahtaa myrskyjoukkojen kankkua pimeän metsäkuunsa kätköissä maailman tappiin ja wookietakin odottaa tonni mupsinmuonaa kun valosapelimiehelle jää vain biomekaaninen käsi ja uskolliset droidit.

DemonWars

2009-10-04T22:23:00.005+03:00

Tämä viesti on lähinnä omistettu peliporukalleni jonka aikoinaan ylipuhuin pelitestaamaan Demonwars kampanjaa Fast Forward Entertainmentille. Koska kommunikaatiot firmaan katkesivat ensimmäisen kirjoittamamme palautenivaskan myötä en ihan hirveästi uhrannut ajatusta koko pelille, tai siis D20-systeemille kirjoitetulle kampanjalle.

Pari viikkoa sitten huomasin kuitenkin opuksen kahdeksan euron alennettuun hintaan Fantasiapeleissä, piestynä ja hyllyssä naarmuuntuneena. Nyt jostain kryptisestä syystä jonka vain Tudeerit tietävät on hyllyyn jäänyt toinen opus taas rouheat 25 euroa. Uteliaisuudesta oli pakko hankkia tuo kahdeksalla eurolla kun kerran sai, FFE on myös mennyt konkkaan jo aikaa sitten joten heillekään ei tule syydettyä rahaa tai luotua illuusiota kenellekkään että heidän opuksilleen olisi kysyntää.

Kampanja pohjaa R.A Salvatoren DemonWars kirjasarjaan ja kampanjakirja alkaakin tuhnuisella kuvauksella nuoresta teini-ikäisestä tytöstä, tarkalleen ottaen 15-kesäisestä joka ihastelee neljä kertaa itseään vanhempaa 60-vuotiasta kokenutta konkaria. No, ei se välttämättä ole salvatoren oma fantasia. Ensimmäinen DemonWars kirja oli kyllä niin paksua huttua että en sitä pystynyt lukemaan puolta väliä pidemmälle.

Säännöt on mm. hahmoluokkien osalta suurimmalta osin otettu suoraan ihan sellaisenaan D20-systeemin SRD-tiedoista, ja koska DemonWars vaatii joka tapauksessa PHB:n on paljon haaskattu turhaan toistamiseen.

Mitään parannusehdotuksiamme tai selvennyspyyntöjä pelitestidokumentin saralta ei ole noteerattu ollenkaan ja kirjan sisältö on sanasta samaan sama kuin pelitestivaiheessa. Ei olisi kannattanut sitäkään vaivaa nähdä minkä pelitestaamiseen pistimme.

Kovien kansien lisäksi kirjassa on myös yllättävän kovat tuotantoarvot, kuvitus on otettu Crossgen julkaisijan ulos tuuppaamasta DemonWars sarjakuvasta, eli on siis FFE:n normaaleja standardeja huomattavasti korkeammalla. Tästä herää lähinnä kiinnostus kyseistä sarjista kohtaan, hyvin piirrettyä fantasiahuttua lukee aina mielellään. Tosin mm. kahden hirviön eli Craggoth Hound ja Legendary centaur kuvat ovat tuttua Fast Forward laatua eli ilmaiskuva-arkistosta napattua clipart kantaa jotka riitelevät pahasti muuta toteutusta vastaan.

Ei tämä mitenkään maailman huonoin ole, ainoastaan täydellisen keskinkertainen. Muutamia hauskoja ja omaperäisiäkin ideoita on kuten pahat Powrie-kääpiöt, mutta lopputulos ei ihan täysin vakuuta. Tätä opusta voitte silmäillä kun pistäydytte kahvilla.

Sporen kanssa näperrystä

2009-09-27T16:19:00.003+03:00

Tämä peli on kyllä mainiota ajanhaaskausta. Kaikkein tärähtäneimmätkin aamuyön houreet heräävät siinä eloon tavalla joka saa Charles Darwinin kääntymään haudassaan.

Osmanien valtakunnan viimeinen arkunnaula

2009-09-25T23:32:00.006+03:00

Mielenkiintoinen tiedonmurunen maailmalta.

Linkki:
Last Ottoman' dies in Istanbul

Viekää minut johtajanne luo

2009-09-25T17:05:00.008+03:00

En vain tajua, en ole kolmessa vuosikymmenessä vieläkään oppinut Maan muiden miesten tavoille, siis olemaan kuin kuka tahansa herra J. Pulliainen. Tämä ei ole terävä analyysi vaan julkinen tilitys, vähän kuin siltä haisevalta herrasmieheltä joka istuu bussissa viereesi höpertämään jotakin.

En tajua miksi myllyään pyörittävä naisarti #1 on hottis ja yhtä kuumottava myllyään pyörittävä naisartisti #2 on taas lähinnä homomiesten juttu. Onneksi uskottu alkuasukas opas Perjantai on varoittanut minua näistä jutuista, koska ne ovat osoittautuneet paikkansa pitäviksi, ainakin se naisartistin jutun suhteen olisin ollut todella hukassa, kyseessä oli sen kokoluokan faux pas kuin tunnustaisi pitävänsä Elton Johnista.

Ei kovin vahvasti mene, onneksi mbarissa on tämä internetelämänlanka kun todellisuus ahdistaa.

Punainen Sarah

2009-09-23T09:32:00.005+03:00

Tämän päivän kuva jatkona eiliseen, sarjakuvahan on lähtenyt liikkeelle tribuuttina Obamalle jonka tiedetään pitävän Hämähäkkimies ja Conan Barbaari sarjakuvista, ja keräilevän niitä.

Barack Barbaari

2009-09-22T14:52:00.001+03:00

Kommentoimatta paras.

Grognardian haastattelussa Ed Greenwood

2009-09-22T09:55:00.004+03:00

Grognardian mainio bloginpitäjä James Maliszewski on haastatellut itseään Ed Greenwoodia, eli tuota miestä Forgotten Realmsin takana. Haastattelusta selviävät myös miksi tiettyihin ratkaisuihin päädyttiin, miten Greenwood sumplii bisneksessä ja miten hän oli tarkoittanut tiettyjen asioiden olevan. Kommenttiosio onkin sitten täynnä "vanhan koulukunnan" herkkänahkaisten urpojen kirkumista joka tuo lähinnä mieleen sanonnan "älä opeta isääs nussimaan".

Osa I
Osa II
Osa III

The Midnight Meat Train - Keskiyön lihajuna

2009-09-22T09:36:00.004+03:00

Katsoin eilen otsikossa mainitun nimensä puolesta lähinnä pornoelokuvalta kuulostavan kauhuelokuvan. Kauhukirjallisuuden legendan Clive Barkerin kirjoitelman käännös elokuvaksi on oiva, lyhyestä tarinasta on tehty inhimillisissä mitoissa pysyvä noin 90 minuuttinen filmi. Monia verisiä spektaakkeleita luonnehditaan usein sanomalla niiden olevan täynnä pelkkää teurastusta, tässä filmissä teurastus on kirjaimellista ja kliinisessä rituaalisuudessaan etovaa.

Kauhuelokuvaksi tässä on shokkien lisäksi tarjolla myös sanomaa, ihan siitä millaisia uhrauksia elämäntapamme vaatii. Saarnaamiseen tai mihinkään intellektuellien hössötykseen ei kuitenkaan ryhdytä. Todennäköisesti tämä elokuva kertoo oleellisen suurkaupungissa elämisestä tehokkaammin kuin kaikki romanttiset Woody Allen komediat ikinä.

Urutsk

2009-09-18T11:40:00.005+03:00

Löysin vähän aikaa sitten tämmöisen suunnittelijan blogin.

Vaikuttaa käsittelevän vielä kehitteillä olevaa tieteisfantasian genren roolipeliä, kaikessa omaleimaisuudessaan sangen viehättävältä vaikuttava projekti.

Alustavia sääntökirjoja löytyy täältä.

Old School - lyhyesti yhdellä kuvalla kerrottuna

2009-09-17T14:32:00.003+03:00

Tämä kuva löytyi Jeff Rientsin erinomaisesta blogista.

Kuvaan on mahdutettu sekä outo luolasto-otus (skorpadillo), vihjauksia monista vaaroista (käärme, hämähäkinseitit), luolastoympäristö, haasteen voittamisen takana oleva palkinto (kultarahat kallon alla) ja omaa tyhmyyttään kuoleva seikkailija (millainen sekopää lähtee komppaamaan luolaholvia pelkissä tangoissa).

Kuva on Arduin Adventure #2: The Howling Tower seikkailusta joka on muinaisen suuruuden David A. Hargraven suunnittelema. Kuva itse on psykedeelisen legendan Erol Otuksen työtä.

Vanhan koulukunnan sääntöjärjestelmiä

2009-09-16T15:41:00.010+03:00

Moni tähänkin blogiin eksynyt voi ihmetellä että mistä näitä ihmeen retroklooneja ym. hehkuttamiani härpäkkeitä saa kun kaupoissa on vain uusia roolipelejä kuten Dungeons & Dragons 4th edition?

Useimpia mainitsemistani peleistä saa ilmaiseksi netistä PDF-muodossa, joten tutustuminen on ilmaista ja printtaaminen halpaa.

Kyllä, ihan ilmaiseksi ja laillisesti, moni tekee näitä pelejä ihan vain rakkaudesta pelaamiseen. Tietysti jos haluaa tukea niiden tekijöitä ja osoittaa arvostuksensa on ehkä enemmän kuin soveliasta tilata tuotteen painoversio jos sellainen on saatavilla, esimerkiksi kattamaan tehdyn työn kustannuksia. Osa tekijöistä on myös varmaan ajatellut että seikkailuja ja muuta lisämateriaalia julkaisemalla voisi myös lohkaista muutaman taalan.

Tietysti kannattaa tutustua ensin nappaako peli ollenkaan. Roolipelikaupassa ei pääse lukemaan uuden hittipelin sääntöjä kannesta kanteen, ja eikä varmasti pysty palauttamaan jos olet 105 euroa kirjoihin upottamisen jälkeen sitä mieltä että peli on susi. Ilmaisen PDF-tiedoston läpi luettuasi tiedät mistä on kyse ja voit heittää sen pois kovalevyltä mitään haaskaamatta.

Ilmaisten sääntöjen hyvä puoli on myös että luultavasti jokaisella pelaajalla on mahdollisuus hankkia säännöt käsiinsä tai tietokoneen ruudulle.

Muitakin retrojärjestelmiä on mutta en kehtaa suositella niitä joko sen takia että en tunne niitä tarpeeksi hyvin tai siksi että niistä ei ole kunnon ilmaista versiota saatavilla.

Labyrinth Lord

Labyrinth Lord pyrkii toisintamaan uskollisesti Dungeons & Dragons roolipelin 80-luvun laatikkosettien sääntöjärjestelmän ja fiiliksen. Peli on todella tunnollinen kopio joka pyrkii säilyttämään vanhan sääntöjärjestelmän lähes muuttumattomana, niin hyvässä kuin pahassa.

Peli on tosin tänä vuonna käynyt läpi uudistuksen sekä ulkonäössä, kirjoituksessa ja levityksessä. Ilmaisen latauksen saa tällä hetkellä vain ilman minkäänlaista kuvitusta.

Labyrinth Lord

Swords & Wizardry

Swords & Wizardryn sivuilta löytyy peräti kaksi eri versiota säännöistä jotka pyrkivät mallintamaan vuoden 1974 muinaisia roolipelaamisen alkuaikoja. Kirjat ovat nätimpiä ja johdonmukaisemmin kirjoitettuja kuin 70-luvun esikuvansa joten tutustuminen on helpompaa kuin oikeita muinaisjäänteitä metsästämällä.

Swords & Wizardry

OSRIC

Niille joita hatuttaa edellä mainittujen sääntöjärjestelmien persoonalliset ominaisuudet kuten se että hahmon rotu ja luokka voivat olla sama asia on olemassa Old School Reference & Index Compendium eli lyhyesti OSRIC. Tämän retrokloonin innoittaja on Advanced Dungeons & Dragons 1st Edition, eli kyseessä on peli edistyneempään makuun.

OSRIC

Kannattaa myös peruskirjan lisäksi hakea mainio hirviökirja: Monsters of Myth

Mazes & Minotaurs

Tämä mainio peli ei pyri toisintamaan uskollisesti mitään vanhaa peliä vaan rakentaa vaihtoehtoista historiaa sillä olettamuksella että mitä jos varhaiset roolipelit eivät olisi imeneet sisältöään tekijöiden kiinnostuksesta keskiaikaan ja fantasiakirjoihin ritareista ja lohikäärmeistä vaan antiikin kreikasta ja antiikin tarujen innoittamasta populaarikulttuurista.

Mazes & Minotaurs

Mutant Future

Vähän tunnettu ja kulttistatuksen saanut Gamma World on lähes vaipunut unholaan toinen toistaan huonompien uusien editioiden myötä. Mutant future kopioi pelin hengen ja puhaltaa siihen uutta eloa. Mutant future on villiä ja päätöntä maailmanpalon jälkeistä tieteisfantasiaa jossa säteily synnyttää supervoimilla tai ylimääräisillä raajoilla varustettuja mutantteja ja muinaisaikojen raunioita kolataan aarteiden kuten sädepistoolien toivossa. Suhtautuminen tieteeseen ja oikean maailman faktoihin on sellainen että ne ohitetaan täysin tietoisesti sen mikä on viihdyttävää vuoksi, aivan kuten silloin ennenkin.

Mutant Future

Encounter Critical

Encounter Critical on hämmentävä soppa johon on heitetty mukaan oikeasti kaikki mahdollinen. Pelisuunnittelultaan 70-luvun tyylinen luomus on kuin Dungeons & Dragonsin ja Gamma Worldin ristisiitos johon on lyöty mukaan Star Wars ja Star Trek aineksia. Kokonaisuus on erittäin toimiva pöhköllä ja innostavalla tavalla.

Encounter Critical

Miksi Traakian luolastot?

2009-09-15T09:41:00.008+03:00

Miksi pistää pelaten jotain vuoden 1979 moduulia joka ei ole edes virallinen TSR-tuote vaan jonkun Judge's Guildin?

Ottaen huomioon kuinka paljon roskaa TSR julkaisi on todennäköistä että muiden firmojen varhaiset tuotteet ovat parempia kuin lafkan jota on ensin johdettu yksi ainoa oikea tapa pelata mielessä, ja myöhempinä vuosina pelaaminen eli elintärkeä pelitestien järjestäminen on ollut ehdottomasti kielletty aktiviteetti työpaikalla.

Paul Jaquays on aikanaan pyrkinyt luomaan niin viimeisen päälle suunnitellun luolaholvin roolipelaamisympäristöksi kuin vain voi, ja se näkyy yhä. Paikan tausta näkyy kohtaamisissa ja suunnittelussa, tämä ei ole vain samojen vanhojen geneeristen käytävien komppaamista vaan paikassa on selkeästi oma ilmapiirinsä.

Paikan henki on nostettu miekka & magia genren seikkailukertomuksista, alkuasukkaiden kuolemankultti, kadonnut sivilisaatio ja sen raunioissa majailevat petomiehet ovat aineksia pikemminkin Howardin kuin Tolkienin teoksista.

Luolaholvin tasot liittyvät toisiinsa useammasta kohtaa ja koko paikka on suunniteltu kolmiulotteinen tila mielessä. Luolasto on iso mutta mutta helposti hallittavissa alikokonaisuuksiin jaon vuoksi. Kyseessä ei ole mahdottoman iso useiden satojen peräkkäisten ansahuoneiden jättiluolaholvi, vaikka se herättääkin tunteen massiivisesta maanalaisesta valtakunnasta.

Luolasto on toki vaarallinen ja ikävä paikka mutta se ei ole mielivaltainen nippu äkkikuolemaan johtavia ansoja, tätä on tekijän mukaan pelattu pelkillä taistelijoillakin ilman parannus- ja loitsupatterien tukea. Muutenkin on piristävä nähdä matalan tason luolaholvi jossa on suureelliset puitteet, eikä tapeta jotain koboldeja jotka ovat linnoittautuneet lähikumpareeseen ahdistelemaan sieltä käsin kunnon väkeä.

Eli kaikin puolin vaikuttaa sellaiselta luolastolta jollaisia soisi nykyäänkin tehtävän. Luolaholvi ei ole tekosyy jättää pelisuunnittelua ja järkeä naulakkoon, vaan päinvastoin.

2000 AD Kansia

2009-09-09T12:23:00.006+03:00

Tuli seuraava kategoria vastaan Cover Browser sivustolla. Olen hämmästellyt näitä kaikkia 2000 AD sarjoja joista ei ole aikaisemmin ollut harmainta aavistustakaan, sekä ihastellut varsinkin 70-luvun sekopäistä tieteis- ja fantasiaestetiikkaa.

Linkki:
2000 AD Cover Browser

Traakian luolastot

2009-09-03T11:14:00.007+03:00

Olen hiljattain valmistellut Caverns of Thracia seikkailun peluuttamista Labyrinth Lord tai Hackmaster Basic systeemillä. Tiedä sitten miten suunnitelmani toteutuvat, voi olla että pelataankin ihan eri luolastoa, näpertely sääntöjärjestelmien välisten käännösten yms. välillä on kivaa kuitenkin.

Molemmat sääntöjärjestelmät ovat retroklooneja, eli sääntöjen puolesta kaikki on suurimmalta osin ennalta tuttua. LL on todella uskollinen vanhoille seteille kun taas HM Basic taas lisää varsinkin modernia pelaajaa miellyttäviä sääntöjä ja oman taktisen otteensa lisäksi kaikenlaista muuta kivaa. Alun linkkien takaa löytyy lisätietoja.

HM Basicin etuna on värikäs ja taktinen mättäminen silti yksinkertaisilla säännöillä, LL taas on niin hyvä retroklooni että säännöt ovat niin tuttuja että todennäköisillä osallistujilla alkaa muistin hapertumisesta huolimatta lihasmuisti ja selkäranka ohjaamaan toimintaa.

Eli joka tapauksessa vanhan koulukunnan luolastosta tulee olemaan kyse. Pelattavaa on kokonaisen pienen kampanjan edestä. Poikkeuksellisesti hahmojen kantamien varusteiden paino tullaan todennäköisesti ottamaan huomioon.

Pelaajien kannattaa siis miettiä huolella että kuka retkikunnan jäsen kantaa mitäkin tarpeellista tauhkaa. Palkollisten rekrytointi on erittäin hyvä ajatus ja ruokaakin on syytä varata rautaisannoksina. Asennoitua kannattaa kuin varustaisi konkistadorien retkikuntaa luolatutkimukseen. Hevosta tai aasia ei saa luolaholviin, ja niiden vartioimatta jättäminen vihamieliseen viidakkoon ei ole hyvä idea.

Itselläni on taas kiire väsätä ainakin pari karttaa ja suhteellisen iso kööri mahdollisia palkollisia.

Peuraheimo

2009-09-03T09:50:00.009+03:00

Viimeisimmästä kirjoituksesta blogiin onkin aikaa, voin vain kertoa olleeni oikean maailman menoihin haaksirikkoutuneena, alkuasukkaat ovat olleet tosin ystävällisiä.

Luin hyvin pitkästä aikaa kotimaista spekulatiivista fiktiota, Pekka Halosen esikoisteoksen Peuraheimo. Hyviä arvosteluja siitä varmasti löytyy muualta, mutta on minullakin muutama sana sanottavana. Kirja siis sijoittuu Suomen asutuksen aikoihin jolloin juuri rantautunut vasarakirveskansa alkaa puskea aikaisempia tulokkaita kohti pohjoista.

Tapahtumat on sijoitettu niin kauas menneisyyteen että kukaan ei tule koputtamaan nokkaa "historiallisesta tarkkuudesta", noista ajoista kun ei vain ihan hirveästi tiedetä. Kaikki voisi siis aivan hyvin olla fantasiaa, ja itseasiassa kyseessä onkin historiallisen fiktion kaapuun pukeutunut puhdasoppinen fantasiagenren teos. Selvennöksenä todettakoon että fantasia ei automaattisesti tarkoita suippokorvaisia haltioita, säihkyviä miekkoja ja kaiken maailman hobitteja.

Merkittävin saavutus kirjassa on magian tai siis shamanismin harjoittamisen kuvaus. Kirjan alussa kuvataan uskonnollisia rituaaleja tavalla joka ei oikeastaan millään tavalla paljasta sen olevan mitään muuta kuin kenties vain sienihoureita ja uskomuksia. Päähenkilöille heidän uskontonsa on kuitenkin todellisuutta, kirjan lukijalle ei välttämättä valkene oikeastaan kuin vasta loppumetreillä että se on myös kirjan esittämä objektiivinen todellisuus.

Peuraheimo on kertakaikkiaan hatunnoston arvoinen suoritus, miellyttävän omaperäinen fantasiateos.

Voodoo taloutta

2009-07-31T11:52:00.005+03:00

Yksi talouden taantuman merkeistä on mielestäni kaikenlaisen hörhöilyn ja härväämisen kysynnän kasvu. Kun ihmisten elämissä tapahtuu muutoksia joihin ei voi vaikuttaa hamuillaan jopa kaikenlaisia ylimaallisia oljenkorsia. Eihän siinä yleensä mitään pahaa ole mutta ilmiön nurjalla puolella alkaa kaikenkarvaisten ennustajien, kultistien tai menestysteologien konsultointi, nykyään joukkoon voi lisätä poppatohtorit. Näitä mustan magian eksperttejä ei viime laman aikana ollutkaan maisemissa.

Ehkä nykyajan ihmiselle ei enää riitä se povaava eukko jonka kanssa voi juoda sumpit ja ostaa pitsiliinatkin. Ei sinänsä että olisin koskaan povarilla käynyt, heidän vakiintunut amatööriterapeutin hommansa on käsitykseni mukaan lähinnä ennustaa rouville kohtaamista tumman komean muukalaisen kanssa. En ole ehkä johdonmukainen siinä että uusi vastine sille mikä täällä on jo toiminut vuosisatoja herättää muuttuvan maailman ahdistusta.

Kanada!

2009-07-19T16:12:00.004+03:00

Eipä siitä ulkolaiseen roolipelilehteen kirjoittamisesta tullut mitään. Lähetin sen yhden artikkelin ja eivätpä ole asiasta palailleet.

Kotimaiseen kirjoittamisesta taas ei tule omalta osalta mitään, laukoo tyhjää, pahasti.

Swords & Wizardry pelin vuoden 1974 tyyliset Whitebox säännöt taas kiinnostavat ihan pirusti. Jonkun ihan kunnon "hiekkalaatikko" D&D-pelin vetäminen tyyliin "mennään katsomaan mitä noiden vuorten takana on" olisi kyllä ihan mainiota.

WhiteBox Rules

Väärä numero taas?

2009-06-27T00:49:00.003+03:00

Olen jo kerran vaihtanut numeroani, silloinkin otti päähän se rumba jonka joutui käymään läpi että kaikilla tutuilla oli uudet yhteystiedot. Nyt joku jakelee ilmeisen aktiivisesti omana numeronaan minun nykyistä numeroani.

Tuli taas joku puhelu jossa tätä henkilöä kyseltiin, sanoin ystävällisesti että tämä ei ole hänen numeronsa. Sitten alkoi inttäminen että onko asia nyt ihan varma, jälleen kerran.

Ensimmäinen ongelmahan on siinä että tämä numero on ollut aikaisemmasa käytössä, ei siis liittymä vaan se puhelinnumero siis, ja ilmeisesti juuri sen kyseisen henkilön käytössä. Virheitähän sattuu, tietokannoissa voi olla vanhentunutta tietoa ja ainakin yksi yhdistys suostui korjaamaan rekisterinsä tiedot kuunneltuani tätä vuodatusta noin kaksi kertaa pidemmän puheeni aiheesta "kenen luuriin olette taas soittaneet".

Ikävämpi ongelmahan on se että tämä kyseinen henkilö josta tuntemattomasta syystä jakelee yhä tätä joskus aikanaan käytössä ollutta numeroa, eli siis minun puhelinnumeroani omanaan. Eli jotain hämärää voisi joku luulla olevan meneillään jos hän tulleiden soittojen perusteella jakaa käyntikortteja joissa hän esittelee itsensä joksikin herra isoporhoksi ja numeron on tarkoitus olla sellainen mistä häntä ei oikeasti tavoita ollenkaan.

Sitten nämä ihmiset soittelevat minulle ja tivaavat tätä henkilöä eivätkä suostu niin millään uskomaan että heidän tavoittelemansa henkilö ei todellakaan ole tavoitettavissa tästä numerosta.

Paska juttu, kertakaikkiaan.

Onni suosii rohkeaa

2009-06-23T00:36:00.006+03:00

Erään vanhan suurmahdin aikaisesesta sanonnasta tulee mieleen vanha äidinkielen opettajani joka varoitteli käyttämästä "Jo muinaiset roomalaiset.." aloitusta yhtään missään. Onni suosii rohkeaa, sanoivat siis jo nuo raamattu- ja gladiaattorielokuvista tutun muinaiskulttuurin edustajat.
Kai tuo paikkansa pitää, tai sitten ei niin kovin onnekkaista rohkeista ei vain ihan kauheasti kuulla jälkikäteen. Onnesta puheen ollen Fors Fortunahan on muuten sattumalta keskiviikkona, ei sinänsä että siis sitä viettäisin.

Olen kohtuullisen huvittunut siitä mitä wikipedia sanoo rohkeudesta, Benji-hyppy on siis rohkeuden mitta. Tämäkin on vain yksi hiekanjyvä rannalla, mutta en voi välttyä siltä tuntemukselta että olen jossain antipodien maassa.

Perushyveetkin ovat vain huvipuiston ajeluita, ehkä tämä on osaltani vain riittämättömän miehen puhinaa. En hyppäisi benjiköyden päässä yhtään minnekään.

Tolpanlämmitin

2009-06-23T00:16:00.002+03:00

Lähiöihinkin on rantautunut tämä katutaiteen muoto jossa ihmiset kiinnittelevät itse kutomiaan tekstiilejä ympäristöön. Pakkohan tuo oli ikuistaa kameralla, tuollaiset sievät jutut tavataan (valitettavasti) tuhota näillä kulmilla.

Kuin tieteisfilmin lavasteista

2009-06-05T09:43:00.008+03:00

Seuraavaa linkkiä pitkin pääsee ihastelemaan Fredric Chaubinin kamerallaan ikuistamia arkkitehtuurin ihmeitä entisen Neuvostoliiton alueelta:

Frederic Chaubin: Soviet SF Style

Futurama: Vihreän ajan tuolle puolen

2009-06-03T08:57:00.002+03:00

Tuli melkein jo järjestään kopattua tämä neljäs Futurama elokuva sen ilmestyttyä kauppoihin. Taas tuli todettua että Futurama vain toimii paremmin suunnilleen puolen tunnin jaksoissa, ei sinänsä että tämäkään olisi ollut huono filmi tai pituudella pilattu. Läppä on ihan yhtä hyvää tai huonoa kuin sarjan jaksoissa.

Sarjan yksi erityispiirrehän on tunkea lähes joka kohtaukseen järjetön määrä populaarikultuurin viitteitä, jos tykkää sellaisten bongailusta niin hupia riittää taas puolitoista tuntia.

Kulkiessa kohdattua

2009-06-02T14:56:00.000+03:00

Olen parin viime viikon aikana kahdesti jakanut ateriani nälkäisten ventovieraiden kanssa.

Ensimmäinen oli laiha ulkomaalainen kerjäläinen joka elehtimällä viestitti että haluaa palan siitä mitä mutustelen.

Toinen oli tänään junassa kohtaamani ihan supisuomalaisen pariskunnan parempi puolisko.

Sinänsä uusi ilmiö tuo ihan pelkkää ruokaa pyytäminen kun näkee jonkun nauttivan evästä. Oletan siis kevyenä loogikkona sen johtuvan siitä kyseiset ihmiset ovat nälässä, tämä taitaa olla pirun huono juttu.

Elämäntapatörpöt

2009-06-02T14:21:00.007+03:00

Olen jokseenkin lipumassa taantumukselliseen välinpitämättömyyteen suunnilleen kaikista edistyksellisistä asioista ja liikkeistä. Tuntuu että ihan kenellä tahansa tuntuu olevan joku suuri Saatana jonka kätyri sitä ei aikaisemmin tietänyt olevansa. Yleensä sitä kuulee olevansa porvari, porvarisvihasta sen verran että tuotantovälineitä omistamattomana olen aina ollut hieman hämmentynyt kohtaamastani yläluokkaan kohdistuvasta vihasta, nyt jo muutaman vuosikymmenen ajan.

Leimakirveen käyttö polarisoi ihmisiä varsin ikävällä tavalla, sitä tuntee sympatiaa aika yllättäviä tahoja kohtaan kun heidän vastapuolekseen itsensä ilmoittanut taho niputtaa sinut vihollisensa riveihin.

Raastavaahan tuo on, satuin kulkemaan kerran eräällä keskustan kadulla vuosia sitten kun vastaan tuli kynttiläkulkue erään murhatun ulkomaalaisen toimittajan muistolle. Kulkueen tarkoituksena oli kiinnittää huomiota edemenneen toimittajan kotimaan asioiden tilaan, eli ihan järkevästä asiasta jonka luulisi vetoavan monen sorttisiin ihmisiin oli kyse.

Tuollaiset symbolismilla ladatut näytökset kuten hiljaiset saattueet lepattavine kynttilöineen saavat minut ja varmaan monet muut tunteikkaaksi, se lienee ollut tarkoituskin ja hyvin onnistuttu kunnes jostain syystä vain yksi ainoa ihminen saattueen ties kuinka monesta kymmenestä katsoi asiakseen näyttää keskisormea ruman eläimellisen etuhampaat paljastavan irvistyksen kera minulle. Tuo kohtaus oli vain sydäntä raastavan typerää. Katsoin ympärilleni ja varmistin että minusta oli kyse, ei ketään muuta lähelläkään. Känkkäränkkäkohtauksen saanut kääntyi selittämään toverilleen jotain. Tämähän jäi mieleen kaikessa mitättömyydessään vain siis symbolisen arvon vuoksi. Jostain syystä tämä nuori nainen oli päättänyt että edustan jotain taantumuksen voimia jonka vuoksi maailmassa on paljon mälsää. Eihän törppöjä vaadita kuin yksi, se riittää että hän osuu omalla kohdalle.

Sunnuntaiseurassani oli puhetta kansalaisjärjestöihin tai ihan mihin tahansa yhteisöihin hakeutuvista elämäntapatörpöistä. Uskon vakaasti siihen että ihan satunnaiset kohtaamiset näiden törppöjen kanssa siivittävät vastustusta ihan järkeviä tai järkevän oloisia asioita tai liikkeitä vastaan, ihan typerillä pikkujutuilla. Tyhmän tai yksinkertaisen ihmisen tekemän vahingon voi aina korjata järkevä ihminen, mutta jonkun törppöilyä on aika vaikea korjata millään muotoa. Pyytäessäsi anteeksi tai pahoitellessasi jonkun toisen tekemisiä ja sanomisia ongelmaksi nousee se että pahoittelija ei ole tehnyt mitään joten se ei ymmärrettävästi kuulosta kovin vakuuttavalta, ja se törppö niin eihän hän mistään tule olemaan pahoillaan, koskaan.

3D-luolaholvit

2009-05-17T14:40:00.012+03:00

Mietin jonkin aikaa sitten luolastojen suunnittelua, lähinnä sitä perinteistä korkeuserojen vaihtelun puutetta. Aloittaakseni perusteista vedin jonkin aikaa sitten D&D:n perussetillä seikkailua jossa edetään perinteisessä 3x3 metriä käytäväkompleksissa ja siirrytään päällekkäiseltä tasolta toiselle kokonaisuudelle eli toiselle alemmalle tasolle. Olen myös peluuttanut ihan tällä vuosituhannella suunniteltua ja palkittua luolastonkolausta Pathfinder säännöillä.
Molemmissa oli yhteistä että yksittäinen luolaholvin taso ei sisällä sanottavia korkeuden vaihteluita.

Tilavat 3x3 metriä käytävä ei ole ongelma, luolastossa olisi varmaan hyvä olla syy sille, esimerkiksi ihmistä isommat alkuperäiset rakentajat. Seuraavassa suunnittelmassani luolaholvissa jonka peluutan syy voisi olla vaikkapa se että muinainen loitsunpunojien sivilisaatio on rakentanut paikan sielultaan ja ruumiiltaan orjuutetuilla ogreilla.

Korkeuserot tuovat pelin oli se Perus-D&D tai Pathfinder aivan uuden tason taisteluihin ja muihin ongelmiin. Visualisointikin on mielenkiintoista kun PJ esittää halkileikkauksia, havainnekuvia ja päässä ei pyöri vain se sama harmaa tasainen käytävä.

Tätähän se puuduttavimmillaan on, kuin kuvassa olevasta videopelistä Eye of the Beholder:

Playstation 2 peli Icon kuvat ja konseptikuvat varmaan havainnollistavat kolmiulotteista suunnittelua hyvin:

Ympäristö pysyy Gygaxin ja Arnesonin linjoilla hallittavissa olevana kokonaisuutena mutta on paljon mielenkiintoisempi kuin se 70-luvun roolipeleistä periytyvä ruutuarkkiluolasto.

Näin vietin vappuni #2

2009-05-02T00:05:00.022+03:00

Jonkin kuljeskeltuani tulin toisen maanalaisen sisäänkäynnin luokse. Toista ovea oli jopa näemmä riittämättömin keinoin avata.

Näiden ovien lähellä näytti olevan jopa joku ilmanvaihtoon liittyvä pömpeli.

Ovet oli hitsattu vankasti kiinni.

Ehkäpä repaleisen oven alareunan aukoista näkisi sisään.

Kameralla kurkaten tietenkin, ei ole tapana tunkea päätä lähelle rosoisia ja ruosteisia reunoja.

Ikkunasta pystyi myös mulkoilemaan.

Kaltereiden takaa ei oikein erottanut aluksi mitään.

Oikealla näkyi mahdollinen puhelimen paikka. Ehkä sillä on otettu nohevasti vastaan määräyksiä ylemmiltä tahoilta. "Sinne on tulossa rekkalastillinen hippejä käsittelyyn Virtanen."

Tiiraillessani ikkunasta olin näkeväni häkkejä pimeydessä.

Videopelit Half-life ja S.T.A.L.K.E.R. tulevat mieleen maan alla risteilevästä tunnelien verkostosta.

Häkit taisivat tosin olla vain puisia kehikoita.

Ehkä täällä ei sittenkään ole pidetty töhrijöitä Etelä-Amerikan poliisivaltion malliin.

Toinen ovi oli huolella umpioitu ja ainoastaan venttiilin paikasta näkyi pimeys ja kanaverkkoa.

Metsässä oli myös Lost-sarjan tyylinen luukku. Tosin luulen että sen takana virtaa vain raaka yhdyskuntajäte.

Mietiskelin paluumatkalla maanalaista käytäväkompleksia ja nappasin pari kuvaa alueen runsaista linnotteiden raunioista.

Ehkä nämä kaikki rauniot lopulta lanataan tai umpioidaan kehityksen tieltä.

Näin vietin vappuni #1

2009-05-01T23:20:00.017+03:00

Yksin tötöily kaupungilla ei ihan hirveästi kiehtonut, väkijoukot eivät vetoa, valkolakkini on siinä kunnossa missä sen hankinkin laatikossaan ja kukapa sitä haluaisi olla se yksinäinen spede joka yrittää väkisin tuppautua ventovieraiden seuraan. Niinpä vietin itseäni kehittävän runsaasti ryhdikästä kävelyä sisällään pitäneen vapun ulkona reippaillen.

Aloitin verkkaisella kävelyllä Malmin hautausmaalla. Paikka oli surevien lisäksi täynnä koiranulkoiluttaja, pyöräilijöitä ja muita hyötyliikunnan harjoittajia. Paikan ilmapiiriä latistaa hieman se että hautausmaa on nykyään monille ihmisille kuin mikä tahansa ulkoilualue. Hautakiviä kaatava nihilistiteinisaatananpalvojakin tajuaa paikan merkityksen koska pyhäinhäväistys on kapinaa paikan pyhyyttä vastaan, piknikillä oleva perhe, koiransa kakkimaan vienyt tantta tai lemmiskelevä nuoripari taas laskevat paikan arvoa sellaisella tavalla millä mikään true-eevili blackmetallisti edes koskaan kykene.

Niinpä suuntasin zombitarhasta Viikkiin.

Oli yksi niitä kirkkaita sinitaivaan päiviä jolloin auringon paistaessa saattoi nähdä myös kuunsirpin taivaalla.

Ohitettuani Viikin ostarin ördän ja vihreät nurmet jolla tervehenkinen perhe-elämä ja leijanlennätys kukoistivat olin jo pastoraalimaisemissa.

Peltojen toisilla puolin kallioilla kävellessäni tuli vastaan mielenkiintoinen näky.

Lähempi tarkastelu paljasti suhteellisen tuoreen ristikko-oven kallion uumeniin johdattavassa käytävässä.

Uutuuttaan kiiltelevä lukkokin oli esteenä kaikille paitsi tietenkin kaikkein sinnikkäimmille. Minähän en tietenkään niin hölmö ole että lähtisin yksinäni jotain käytäviä kolaamaan.

Rautojen välistä näki kuitenkin vähän sisälle.

Olin kuulevani etäisiä ääniä ja kolinaa kaikuina sisältä. Tosin näin vain hienon seinämaalauksen ja toisen oviaukon rautakarmit.

Oikealla näkyi myös hieno graffiti.

Kuin myös vasemmalla. Teksti "Iuz" pisti minut miettimään olisiko asialla ollut D&D:n Greyhawkin fani.

Pohdiskelin Viikin luolataiteen merkitystä ja sitä oliko tämä kenties paikka jonne Stop Töhryille kampanjassa vangitut graffititaiteilijat lukittiin. Puhekuplan Hungry viitaten kenties vankeudessa koettuun nälkään jota maalauksella on yritetty esittää. Ties mitä kannibalismin ja sodomian bakkanaaleja ovat näiden käytävien seinät todistaneet. Selvästikin karmeissa roikkuneet rautaovet ovat pitäneet synkkiä salaisuuksia takanaan.

Vain tyhjentyneiden kannujen räykkiö on jäänyt jälkeen.

Otros Mundos

2009-03-26T23:07:00.004+02:00

Löytyi tälläinen hieno galleria retroja avaruuden otuksia ja tutkimusmatkailijoita.

Otros Mundos

Jorinaa

2009-03-26T19:16:00.006+02:00

Arkisilla työmatkoilla tapahtuu aina jotain. Tällä kertaa heitti kapulaa rattaisiin joku onneton joka makasi jäätymässä ulkoilmassa. Noh, eipä tuosta oikeastaan muuta sanottavaa, avun kutsuminen ja odottelu ei ole oikeasti mikään iso juttu. Myöhemmin matkalla näin tytiseviä kerjäläisiä, en nyt asiasta viitsi politikoida, sanon vain ettei tarvitse olla kummoinen ennustaja todetakseen että joku saa vielä hypotermian tai jonkun keuhkokuumeen ulkona värjötellessään. Havaintoni oli lähinnä se että heidän vaatteensa ovat puutteelliset tähän ilmastoon.

Avaruusmiehiä ja koiria

2009-03-17T10:01:00.005+02:00

Tintti kuun kamaralla on sarjakuva-albumi jonka takia aina kun jossain Trivial Pursuitissa tai muussa vastaavassa visailussa kysytään kuka oli ensimmäinen ihminen kuun kamaralla tuntuu vastaus Neil Armstrong vain jotenkin väärältä.

Erityisesti tässä käytetyssä avaruusraketissa on suunnittelussaan sellaista esteettistä pysyvyyttä mitä oikean maailman kolhoista kojeista puuttuu.

Avaruuspuku koiralle on ehdoton yksityiskohta.

Viittä vaille valmis

2009-03-05T10:26:00.002+02:00

Pistin tuon edellisissä kirjoituksissa mainitun seikkailuympäristön eteenpäin Polymancerille. Vielä täytyy jos teksti menee läpi niin tehdä mahdollisia muutoksia yms. Saa nähdä mitä tuostakin tulee, ainakin angloilla ei ole silmitöntä kuppikuntakohtaista vihaa Dunskua ja kaikkia sen johdannaisia kohtaan samoissa määrin kuin suomalaisilla. Ehkä se otetaan vastaan sellaisenaan, tarkoituksenmukaisesti suunnittelultaan paleoliittisena luomuksena.

Muita vaikutteita

2009-03-02T15:18:00.003+02:00

Yksi vaikute on tähän työllä alla olevaan fantasiaprojektiin UFO-folkloren Philadelphia kokeilu ja sen pohjalta tehty elokuva.
Toinen taustavaikuttaja on Perdido Street Station fantasiapokkari jossa oli varsin kiehtova ajatus "kriisi energiasta" eli magiasta eräänlaisena kvanttimekaniikkana. Ehkä se oli kirjailijan viittaus siihen että huonosti ymmärretty tekniikka on maallikolle kuin taikuutta, asiantuntijan titteli ja valkoinen takki ovat poppatohtorin naamio joka vakuuttaa meidät jollain ihan muulla tasolle kuin sen minkä järkeilymme ymmärtää.

Tolkienin kääpiöiden rike oli ahneus joka sai heidät kaivamaan liian syvälle ja maksoi heille Morian, omassa fantasiakampanjassani kääpiöt puhkovat olevaisuuden mutta silti jatkavat toimintaansa vakuuttuneina siitä että riittävillä varotoimilla he pystyvät luomaan hallitun reaktion. Viisasten kivi jota he halajat on kaikki mitä voi ikinä haluta. Koska magia/tiede on maailman haltuun ottamista on heillä pelissä kaikki ja mikään hinta ei siis voi olla liian suuri.

Roolipelilehtiä maailmalta - Polymancer

2009-02-25T09:19:00.005+02:00

Eräs Kanadalainen lehti, julkaistaan sillä samalla kielellä mitä Lontoossakin puhutaan. Mieleen tulee väistämättä eräs Kanadalainen sketsi nimeltään "Battle Farador" ja sen mehuissaan oleva pelinjohtaja joka kertoo innostuneena artikkelinsa tulevasta julkaisusta. Saa nähdä meneekä ensimmäinen vedos edes läpi vai seuraako vain selittämätön kommunikaatiokatkos. ;-)

Luolia ja lohikäärmeitä Lontoon kielellä

2009-02-24T12:22:00.004+02:00

Sain pestin kirjoittaa erääseen ulkomaalaiseen lehteen seikkailuympäristöä ja pohjustusta luolaholveissa ryynäämiselle pohjaavaan kampanjaan.
Inspiraationa ovat nuoruuden kolaamiset Ruins of Myth Drannor rauniokampanjan kanssa, Arcana Evolved lähdeteos Ruins of Intrigue, Dragon Magazine #267 artikkeli Alternative Underdarks sekä jossain määrin myös Roadside Picnic ja Stalker.
Kaksi viimeisenä mainittuna pyrin pitämään vaikutteiden suhteen minimissään ettei tule mitään blagiarismisyytöksiä kotimaisen skenen tahvoilta fanipojilta, pelintekijän itse uskon tajuavan että en ole hänen tontilleen tunkemassa ja mitään häneltä varastamassa.

Olen kuitenkin kirjoittamassa lähdemateriaalia suippokorvaisten haltioiden ja partaisten kääpiöiden pseudo-Tolkienilaiseen maailmaan jolla saralla kaikenmaailman villin magian vyöhykkeet raunioineen ovat olleet jo hyvin pitkään käytössä.

Meemit

2009-02-18T12:00:00.002+02:00

Näistä on ollut puhetta, tässä lyhyt wikipitoinen listaus.

Suomeksi:

Meemi wikipediassa

Internet-ilmiö wikipediassa

Englanniksi:

Meme according to wikipedia

Memes in Internet culture, wikipedia

The text where Dawkins coined the term "meme"

Jurttia

2009-02-08T16:39:00.004+02:00

Tämä kirjoituksen perässä oleva linkki tarjoaa kuvia tuosta paimentolaisen perusasumuksesta.

Varoitettakoon että kun klikkaat tervehtivät sinua sivustolla äärimmäisen ärsyttävät mainokset postimyyntimorsiamista. Naapurin sekä siellä asuvien expatriaattien tyypillinen tapa omia kaikki Venäjälle ja erityisen venäläiseksi voi myös hieman nyppiä.

Ovat tosin erittäin hienoja kuvia jurtista:
linkki

Viimeistelemättömiä kampanjakonsepteja

2009-02-02T10:24:00.005+02:00

Tässä on kaksi kampanjakonseptia joita on tullut mietittyä, molemmissa voisi sanoa olevan tietynlaisen muutosvastarinnan olevan teemana.
Barbaarikampanjaa olen enemmän miettinyt lähinnä sen kannalta että olisi ihan mielenkiintoista pelata poikki ja pinoon fantasiakampanjaa joka ei pohjaa perinteiseen maagisten esineiden ja efektien kanssa hifistelyyn.

Kuningattaren ja maan puolesta
Brittiläisen imperiumin erikoisagentit toimivat kuin viktoriaaniset James Bondit tai ufomytologian miehet mustissa status quon säilyttämiseksi.

Barbaarinen rajaseutu
On suurien sankarien aika, eli paljon perimysjärjestyksen ulkopuolella olevia maattomia miehiä vaeltelemassa ympäri ypäjiä, ovat nuo nulikat miehiksi liian ylpeitä taivuttamaan päätää talottoman palvelijan osaan.
Vihreän maan heimojen sankarit taistelevat hirviöitä, muita uhkia ja toisiaan vastaan nousten arvostuksessa ja voimissaan. Etelän kuninkaan miehet rautapaidoissaan tahtovat alistaa heidän väkensä ikeen alle kuten ovat tehneet kansoille ympärillään. Hautakumpujen kätköissä lojuvat vanhemman ja kadonneen soturikultuurin jäänteet, moni kauhea salaisuus tai helvetin olento on suljettuna niissä holveissa. Örkit, peikot, vuorenpeikot ja muut vihreänahkaiset Pahan Silmän palvelijat liikehtivät. Nyt olisi taistelukirveellä töitä.

Futurama: Benderin peli

2009-01-21T09:57:00.004+02:00

Eilen tuli katsottua tämä järjestyksessään jo kolmas Futurama TV-sarjan jälkeinen piirrosfilmi. Mielestäni tuotos on yhtä onnistunut kuin sarjan paremmat jaksot. Eli ei siis mitään maailmaa järisyttävän hyvää materiaalia mutta toimii jos ylipäätään piti koko sarjasta. Niille joille Futurama ei muutenkaan kolahtanut ei tämäkään pätkä tietenkään tule tarjoamaan mitään.

Roolipelaamisen ja varsinkin Dungeons & Dragons pelin parodiaa on leffa tungettu täyteen, eikä todellakaan siis minään hienovaraisina viittauksina jotka vain harrasteen synkkiin saloihin vihkiytynyt ymmärtää.
Suorasukainen roolipelaamisen parodia saattaa toimia jos osaa suhtautua oman nuoruutensa räkä innosta nenästä tursuten vedettyihin pelisessioihin huumorilla, tietysti jos tutustui ko. peliin vasta kypsässä iässä tai ei koskaan ole sitä pelannut voi olla joihinkin läppiin ehkä vaikea suhtautua.

Ropellusten taistelusysteemeistä IV

2009-01-19T15:00:00.005+02:00

Isoin opetus mikä on tullut näistä taistelujärjestyksistä ja vuoroista vuosien varrella on se että jos systeemi käyttää nopanheittoja kaikenmaailman muuttujineen on kirjanpito kohtuuttoman vaivalloista. Paras menettely on ehdottomasti arpoa vuorojärjestys ihan tavallisilla pelikorteilla, jokaiselle jää käteen lappu jossa on selkeä vuoronumero.

Kortit sopivat myös mainiosti johonkin lännenmiesten tai viktoriaanisten hellekypäräisten herrasmiesten maailmaan ihan teemaan liittyvistä syistä.

Hellekypärä ja ylähuuli jäykkänä

2009-01-19T14:40:00.013+02:00

Kun sijoittaa roolipeliä viktoriaaniselle ajalle Brittiläisen imperiumin voiman päiviin voisi muodikkaan kyseenalaistavan Steampunkin sijaan lähestyä aikakautta taantumuksellisesti. En näe varsinaisesti syytä lähteä esimerkiksi Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan tai muiden aikakauden kaksinaismoraalia, kolonialismia ja muita epäkohtia ruotivalle linjalle. Toiset ovat jo tehneet sen paremmin kuin mihin itse koskaan pystyn, tältä saralta minulla ei ole saavutettavaa.

Olen miettinyt seuraavaa:

Britit ovat vakavalla naamalla tarinan suoraselkäisiä sankareita ja sivistämässä maailmaa, joskus kovallakin kädellä. Tiede on ottanut huimia harppauksia ja kaikki saavutettavissa oleva on kohta jo käden ulottuvilla.

Yksittäisenä esimerkkinä eroista voisi olla vaikka se että Edward Robert Bulwer-Lyttonin taitamattomaan riistohallintoon ei kuole miljoonia ihmisiä.
Intian nälänhätä tässä kirkasotsaisessa vaihtoehtotodellisuudessa ratkaistiin sillä että kehittyneellä differenssikoneella vähäisinkin virkailija pystyi ennakoimaan tulevan ja katselemaan varastosaldoja, nopea tiedonvälitys on saanut lehdistön ja hurskaan kansan miettimään Intian pakanakansan kurjuutta hukuttaen sosiodarwinistien vastalauseet ja ruokakuljetukset on lopulta toimitettu Kuninkaallisen laivaston ilmalaivoilla ympäri siirtomaata.

Oikeastaan melkein kaikki oikean maailman imperiumin suuret mokat on tässä fantasiamaailmassa ratkaistu edistyneellä joskin puhtaan fantastisella tieteellä.
Satunnaiselle lukijalle täsmennettäköön että fantasialla tarkoitan sitä että tätä maailmaa ei ole koskaan ollut, enkä sellaista missään väitä.
Eikä fantasiamaailma tarkoita myöskään sitä että siinä olisi jotain velhoja, haltiota ja kääpiöitä. Vaikka rajatieto ei esimerkiksi spiritismin teorioiden hengessä olisikaan automaattisesti pois rajattu, niin aihealueena ei se ole merkittävässä roolissa.

Kolonialismin kauheimmat kirot ovat tunteettomien saksalaisten tai sadistisien belgien aikaansaannosta. Lierot ranskalaiset suunnittelevat saarten valloitusta ja pyörittävät vakoojarinkejä femme fataleineen. Katolinen eurooppa ei pärjää innovaatiossa anglikaaniselle tarmolle. Amerikkalaiset ovat karkeita ja sivistymättömiä mutta elinvoimaisia, joskin aina miettimässä henkilökohtaista mahdollisuutta rikastumiseen, joka ei siis ole mikään kehu.

Luonnollisesti moisen valkoisen miehen taakan ja viiksekkäiden kansallisten stereotyyppien maailmassa täytyy muistaa että esimerkiksi suomalaiset joihin tämänkin tekstin kirjoittaja kuuluu ovat tässä maailmassa Venäjän Tsaarin alaisuudessa eläviä sivistymättömiä metsäläisiä.

Aurinko ei koskaan laske brittiläisen imperiumin yllä.

When Britain first at Heav'n's command
Arose from out the azure main;
This was the charter of the land,
And guardian angels sang this strain:
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves.

The nations not so blest as thee,
Shall in their turns to tyrants fall;
While thou shalt flourish great and free,
The dread and envy of them all.
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves.

Still more majestic shalt thou rise,
More dreadful from each foreign stroke;
As the loud blast that tears the skies,
Serves but to root thy native oak.
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves.

Thee haughty tyrants ne'er shall tame,
All their attempts to bend thee down
Will but arouse thy generous flame;
But work their woe, and thy renown.
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves.

To thee belongs the rural reign;
Thy cities shall with commerce shine;
All thine shall be the subject main,
And every shore it circles thine.
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves.

The Muses, still with freedom found,
Shall to thy happy coast repair;
O blest Isle! With matchless beauty crowned,
And manly hearts to guide the fair.
Rule, Britannia! Britannia, rule the waves:
Britons never shall be slaves.

Pelko ja kauhu sankarifantasiassa

2009-01-19T00:35:00.003+02:00

Mikään ei syö tunnelmaa kuin se että kun kaikki pelaajat, pelinjohtajakin yhtenä heistä ovat virittäytyneet sankarhommiin niin urhoilla yllättäen alkaakin mennä sisu punttiin. Äsken pyhää perseenpotkintahenkeä täynnä ollut joukko tarinen päähenkilöitä säntäilee pakoon kuin päättämät kanat tai makaa sikiöasennossa lattialla.

Ihan hyvä kauhupelissä, mutta ei ihanteellista jossain muussa.

Roolipelien pelko tai kauhuheitoissa ihanteellinen systeemi olisi epäonnistumisen sattuessa ja hahmon selviytymisvaiston potkiessa päälle se että pelaaja saa valita ryntääkö hahmo pakoon vai taisteleeko hän hullun raivolla tai kuin nurkkaan ajettu eläin.

Eli myös malttinsa menettänyt hahmo pääsee tietyin negatiivisin peliteknisin muutoksin osallistumaan tapahtumiin jos pelaaja niin päättää.

Tasoista ja saavutuksista

2009-01-18T15:38:00.004+02:00

Yksi idea johon ihastuin Encounter Critical roolipelissä oli se että noustakseen tason hahmolla täytyy olla jokin luokkaan liittyvä saavutus, esim. soturin täytyy päihittää kova vastustaja ja tutkimusmatkailijan löytää jokin tuntematon paikka eli kadotettu laakso tms. Ensimmäiselle tasolle pelaaja voisi kirjoittaa yhden saavutuksen joka on osa taustatarinaa.

Mielestäni tuollaista systeemiä käyttäessä hahmolomakkeelle pitäisi olla myös EC:n tapaan listaus tasojen vieressä siitä mitä hahmo on tehnyt, tähän tyyliin:

Taso/saavutus
1. Löysi Niilin lähteet
2. Kartoitti Etelänavan vuoret
3. Tutki Salomonin kaivokset
4. Matkasi Maapallon onttoon keskustaan
5. Löysi kadotetun laakson jonka aika on unohtanut
6. Löysi Eldoradon
7. Soluttautui valeasussa ensimmäisenä eurooppalaisena Mekkaan
8. Kaivoi esiin Aleksanteri Suuren haudan
9. Osallistui ensimmäiseen kuuretkikuntaan
10. Vieraili Shangri-Lassa

Tietysti tuollaisella saavutus per taso vaatimuksella on ikävä taipumus käytännössä muuttua pakolla ja väen vängällä punttaamiseksi niiden nousukriteerien hankkimiseksi. Hyvänkin idean täytyy kestää varsinaisen pelikäytön kulutus.

Ropellusten taistelusysteemeistä III

2009-01-18T13:21:00.003+02:00

Olen nyt romuttanut tuon aikaisemman hahmotelman, aivan liikaa heittelyä ja abtraktion taso on liikaa, samanaikaisesti sekä liian monimutkainen että yksinkertainen.
Olen ennenkin yrittänyt sulatella systeemejä joissa esimerkiksi vuohimiehen ainoa ominaisuus on "vuohimiehenä oleminen". Ei ole tullut yhtään mitään, eli ei pääse koira karvoistaan.

Fantasiapeleihin joissa kolataan luolastoja täytyy vain käyttää joko alkuperäisiä tai retroklooneja.

Olen pitkään miettinyt myös samanaikaisesti viktoriaanista aikaa mallintavaa ropellussysteemiä, kaikki vastaan tulleet pelit ovat olleet liian hämärästi kyhättyjä viritelmiä jossa jokaiselle säännölle on poikkeuksensa tai jotain hämysysteemejä jossa hahmolomakkeella lukee sielu tai sydän tai sitten liian luokkatietoisia eskapismiin.

Ehkä sitä pitäisi vain ottaa joku systeemi jostain toisesta pelistä ja korvata kaleerit ja avaruusalukset hörylaivoilla ja turskit soturit ja avaruuskapteenit aikakauteen sopivilla Itä-Intian komppanian sotilailla ja tutkimusmatkailijoilla.

Tai... Voisihan sitä ottaa jonkun sopivan sotapelin ja tehdä sille samat temput mitä Gary ja pojat tekivät Chainmail figupelille.

Kuten tämän: Gaslight

Tosin mistäköhän ihmeestä tuon kaasuvalon saisi hankittua, täytyy varmaan selvittää sen ISBN tai jotain.

Vuodet vierivät

2009-01-16T15:52:00.003+02:00

Nyt sitten se tuli vastaan, viimeinen päivä "vähän" päälle parikymppisenä. Huomenna siirrytään uudelle vuosikymmenelle maanpäällisessä tarpomisessa.

Eli siis huomenna tulee täyteen pyöreitä vuosia.

Mielenkiintoista luettavaa

2009-01-14T10:45:00.004+02:00

Olen alkanut melkein tosissani fanittamaan tämän miehen tuotantoa, kehoitan lukemaan tämän post-apokalyptisen fantasiastoorin.

Heartbreak With Monsters By Al Bruno III

Ropellusten taistelusysteemeistä II

2009-01-14T09:57:00.002+02:00

Pohdiskelin tuota eilen lähettämääni hahmotelmaa systeemistä, pelkkiä paljaita luita koskien vain taistelua.

Mietiskelin tuota vahingon aiheuttamista, eli siis hyökkäyksen ja puolustuksen erotus + nopanheitto aseen vahingolle + voimakkuusmuuttuja.

Voisikohan tuota yksinkertaistaa hieman?

Pitäisikö puolustajan heittää kierrokselle vain yksi puolustus, jota käytetään kaikkiin vastustajiin? (Osaan täysillä, osaan puolitettuna)

Kahdeksan hyökkäystä ja niitä seuraavat kahdeksan puolustusheittoa tuntuu pikkaisen liialliselta.

Pistän varmaan tuosta taistelusysteemistä uusitun version kun kerkiän.

Ropellusten taistelusysteemeistä I

2009-01-13T16:06:00.007+02:00

Mietiskelin että jotain Taistelupeli (Fighting Fantasy) tyylistä systeemiä voisi väsätä, mutta ilman sitä omituisuutta että hirviöt käyvät päälle kiltisti vuoroaan odotellen ja yksi kerrallaan vasta edellisen kuoltua.

Taistelussa hyökkäys tehdään heittämällä 20-sivuista noppaa (n20) ja lisätään siihen hyökkääjän taistelutaito (TT), puolustus heitetään n20 nopalla ja lisäämällä siihen puolustautujan taistelutaito, hirviöiden taistelutaito on sama kuin niiden hirviöarvo (HA).

Hyökkääjän tuloksen ollessa suurempi kuin puolustautujan on hän onnistuu hyökkäyksessään ja tekee vahinkoa erotuksen ja aseensa vahinkoarvon (VA) sekä voimakkuusmuuntujan verran.

Taistellessa useampaa hyökkääjää vastaan puolustautuja päättää ketä vastaan hän puolustaa täysillä ja puolittaa puolustuksensa muiden kohdalla.

Puolustukseen lisätään muuntujat mahdollisesti käytetystä kilvestä ja panssarista.

Puolustujan käyttäessä kilpeä hän voi torjua kaksi hyökkäystä täydellä puolustuksella, muut hän joutuu ottamaan vastaan puolella.

Taistellessa kahdella aseella voi niiden käyttäjä päättää tekeekö hän taistelukierroksen aikana yhden ylimääräisen hyökkäyksen puolitetulla teholla vai käyttääkö hän asetta torjuakseen kaksi hyökkäystä täydellä puolustuksella.

Eli kokeillaanpa käytännössä.

Olet turski soturi Jon samooja joka myös rajaseuduilla mustana koirana tunnetaan.
Taistelutaitosi on 18 ja sinulla on 20 osumapistettä, aseinasi on falchion jonka vahinkoarvo on n8 ja kukri jonka vahinkoarvo on n6. Päälläsi on rengaspanssari joka antaa puolustukseen +5 muuntujan.

Tutkiessaan Surmansuon Mustaa Tornia sen eräässä synkässä kammiossa käy päällesi kahdeksan koiramaisesti haukkuvaa noin metrin mittaista suomupeitteistä olentoa.

Koboldit (8)
HA: 3

Heitä ensin jokaisen koboldin hyökkäykset ja kirjaa tulokset ylös. Heitä puolustuksesi sen mukaan päätätkö torjua toisella aseellasi vain hyökätä molemmilla, muista myös rengaspanssarisi. Muista puolittaa puolustuksesi ensimmäisen (tai toisen) torjunnan jälkeen.

Koboldit tekevät vahinkoa vain hyökkäyksen ja puolustuksen erotuksen verran.

Jos olet elossa koboldien hyökkäysten jäljiltä riippuen päätöksestäsi toisen aseen suhteen teet joko yhden hyökkäyksen tai vielä toisenkin puolitetulla teholla. Heitä hyökkäyksesi ja kohteeksesi joutuvan koboldin puolustus, jos hyökkäys onnistuu vähennä siltä erotuksen ja käyttämäsi aseen mukaan heitetyn vahingon verran osumapisteitä.

Hirviöillä on yhtä paljon osumapisteitä kuin niiden HA on, hirviöarvo ei vähene osumapisteiden menettämisen myötä.

Kun koboldin osumapisteet putoavat nollaan se kuolee, jos sinun osumapisteesi putoavat nollaan kuolet.

Toista sama kuvio toisella taistelukierroksella ja jatka useampia taistelukierroksia kunnes joko kaikki koboldit tai sinä olet kuollut.

Nopanheittosovellus löytyy täältä.

Kerro kuinka monta kierrosta meni koboldien tappamiseen ja kuinka monta osumapistettä jäljellä Jon jatkaa matkaansa? Tai jos otit turpaan koboldeilta kuinka pitkälle kierroksissa kerkesit ja montako tapoit?

Sotaelokuvien arkkityyppejä

2009-01-13T10:46:00.013+02:00

Perinteinen sotaelokuvien henkilökaarti on lähes aina sama, tietyt arkkityypit kiertävät filmistä toiseen, joskus niitä yhdistellään ja varioidaan, joskus ei.

Napsi tästä vaatimattomasta listasta muutama tai kaikki ja ala käsikirjoittamaan vaikkapa omaa eepostasi suuresta isänmaallisesta.

Ainoa hyvä mies
Kaikki muut voivat olla huumeilevia hörhöjä tai vaikka natseja jotka tappavat aikaa sekoillen ja sotarikoksilla paitsi ei tämä terveen järjen ja inhimillisyyden äänitorvi. Hän on sodassa osoittaakseen sormella kuinka hirveitä niissä tuppaa tapahtumaan. Voi olla myös sankari.

Elukka
Sota tekee miehistä eläimiä, tämä kaveri on esimerkki siitä. Siviileihin kohdistuvat julmuudet yms. ovat tämän kaverin erikoisuus.

Etninen vahvistus
Sotilas jonka koko roolin määrittelee hänen vähemmistötaustansa, muutoin yleensä siloiteltu ja vailla ongelmia vaikka kaikki muut sotilaat olisivat narkkareita ja sekopäitä. Muina ominaisuuksina mainittakoon että esim. intiaani voi olla hyvä jäljittämään tms. etnisen stereotyypin mukaan.

Huumorismies
Laskee leikkiä kuoleman ja esimiestenkin edessä, hyvä sotilas jne. olisi voinut saanut ylennyksen jos ei olisi heittänyt sutkausta esimiehestään.

Hiljainen kaveri
Ei paljoa puhu taikka pukahda, silloin kun avaa sanaisen arkkunsa on se yleensä asiasta. Todennäköisesti hyvä sotimisen taidoissa.

Kaiken nähnyt jermu
Partainen pitkään rintamalla ollut mies joka on nänyt sodan julmuuden, ainoa selviytyjä jne. Kokemukset ovat muuttaneet ja tehneet hänestä joka välittävän isähahmon tai flegmaatikon, tai molempia. Voi olla tai ollut myös kova mutta reilu. Lompsassa kuva vaimosta ja lapsista.

Kova mutta reilu
Hän kovistelee ja möykyttää miehiään vain koska heidän täytyy olla kovia kovassa tilanteessa, välittääkin heistä. Ei tosin turroa turhista kuten takakiree upseeri.

Luiskaotsa
Osoittamassa että sotataidot eivät ole kiinni sivistyneen yhteiskunnan arvoista. Rasistisia ja sovinistisia kommentteja päästelevä sänkiparta. Voi olla maaseudulta tai takapajuisena pidetyltä alueelta, tai työväenluokan edustaja. Ei kuitenkaan elukka, ihan vielä.

Pelkuri
Joku todennäköisesti osoittautuu sellaiseksi, ja kuolee pelkurin kuoleman joko ammuttuna selkään tai kenttäoikeudessa. Ns. pasifistisessa sotafilmissäkin saatetaan alleviivata velvollisuuksiensa hylkäämisen kauheutta. Alusta saakka pelkurina kuvattu henkilö ei selviä todennäköisesti edes yli puolenvälin.

Rikollinen
Ennen sotaa tämä kaveri oli kahnauksissa lain ja järjestyksen kanssa, hänen kyyninen aseenteensa ja kunnioituksen puute auktoriteetteihin paistaa läpi. Hengailee luiskaotsan ja elukan kanssa.

Sankari
Hyvä sotilas ja välittää tovereistaan paitsi jos joutuu kantamaan ainoan hyvän miehen raskasta taakkaa. Kaikin puolin puhtoinen pulmunen eikä koskaan osoittaudu pelkuriksi.

Takakiree upseeri
Välittää vain ohjesäännöstä, ylenemisen tai mitalin mahdollisuudesta. Tapattaa miehiään ja on muutenkin aikamoinen kusipää.

Upseeri ja herrasmies
Kunniallinen ja välittää miehistään vaikka sodankäynti vaatiikin uhrauksia, voi olla myös kova mutta reilu.

Uskovainen
Kaverin uskovaisuus on hänen ainoa ominaisuutensa, moralisointi, ristin hypistely tms. ovat tunnusmerkkejä siitä. Mahdollisesti kuolee rukoillen turhaan apua korkeammilta voimilta tai osoittautuu pelkuriksi tms. varsinkin jos se alleviivaa jotain viestiä uskonnon kaksinaismoraalista. Uskovainen on automaattisesti maailmallisempien luiskaotsan ja elukan silmätikkuna.

Uusi kaveri
Nuori ja ei vielä nähnyt toimintaa. Kaiken nähnyt jermu tai muu sympaattisempi hahmo voi poimia hänet siipiensä alle, mutta turhaan sillä tämän nuoren miehen elämänsä kukoistuksessa on määrä kuolla alleviivatakseen sodan turhuutta.